Olemme ennen nähneet, kuinka hän jo aikaisemmalla käynnillään Venetiassa oli vallannut kaikkien sydämet, ja valtiollisesta jännityksestä huolimatta, joka viime vuosien kuluessa ei ollut vähentynyt, hän tälläkin kerralla saattoi iloita kansansa lämpimästä myötätunnosta.
Totuttuaan siellä ilmanvaihtoon, hän Ischlissä ja Kissingenissä saattoi yhä kartuttaa voimiaan.
Vielä juhlallisempi kuin vastaanotto Triestissä Madeiralta palattua, oli se vastaanotto, joka valmistettiin hänelle, kun hän elokuun 14 päivänä 1862 jälleen saapui Wieniin. Koko kaupunki oli juhlavalaistu. "Jumala varjelkoon maamme äitiä", "Tervetuloa, Elisabet" ja muita samanlaisia tervehdyksiä oli ripustettu julki kaikkialle. Pääkaupungin laulukuorot kunnioittivat häntä, ja 16,000 tulisoihtua liehui ilmassa, kun pormestari Zelinka hehkuvassa puheessa ilmaisi wieniläisten ilon hänen palaamisestaan.
"Siihen iloon, jota tunnen palaamisestani Wieniin, liittyy sydämellinen kiitollisuuteni siitä juhlallisesta vastaanotosta, jolla minut on yllätetty täällä toisessa kotimaassani", keisarinna vastasi. "Wien ja Itävalta ovat tulleet minulle jos mahdollista vieläkin rakkaammiksi sen osanoton kautta, josta minä ja keisarillinen puolisoni olemme sairauteni aikana saaneet valtakunnan kaikista osista vastaanottaa niin monia liikuttavia todistuksia. Pyydän teitä lausumaan kiitokseni kaikille, jotka ovat ottaneet osaa vastaanottoon. Toivon, että se onni, jota tunnen olostani jälleen teidän keskuudessanne, on pysyvä ja että mitkään pilvet eivät sitä synkistäisi."
Keisarinna vastaanotettiin tänä päivänä melkein yhtä suurella riemulla kuin tullessaan pääkaupunkiin morsiamena. Kaikki tunsivat häntä kohtaan mitä liikuttavinta osanottoa.
Tulevaisten onnettomuuksien aavistusko hänet sai vastauspuheessaan lausumaan toivomuksen, että mitkään varjot eivät synkistäisi hänen oleskeluaan Wienissä? — Varmaa kuitenkin on, että hänen oleskelunsa siellä ei nytkään tullut pitkälliseksi.
Aivan odottamatta ja ilmoittamatta aikeestaan kellekään ihmiselle, hän muutamien viikkojen perästä jälleen poistui Itävallan pääkaupungista. Sydämellisestä tapaamisesta huolimatta molempien puolisojen välille oli varmaan taaskin syntynyt aviollisia ristiriitoja.
Keisari meni hänen perästään koettaakseen saada aikaan sovintoa, mutta nuori keisarinna teki kaikkensa välttääkseen puolisoaan, joka alakuloisena palasi takaisin pääkaupunkiinsa.
Juuri sentähden, että Elisabetilla oli suuremmat edellytykset kuin monella muulla rakastaa voimakkaasti ja hartaasti, hän oli myöskin kärsinyt enemmän kuin monet muut niistä pettymyksistä, jotka häntä olivat avioliitossa kohdanneet. Jos hänen tunteensa eivät olisi olleet niin lujat ja hänen ylpeytensä niin suuri, hän ei olisikaan murtunut niin täydellisesti.
Mutta syynä hänen uuteen poistumiseensa kotoa olivat varmaan osaltaan myöskin anopin ja hovin aiheuttamat ikävyydet, sekä se seikka, että hän surukseen oli tuntenut arkkiherttuatar Sophien käyttäneen hänen poissaoloaan vierottaakseen lapset hänestä.