Nämä tapahtumat palauttivat keisarinnan tarmon, ja viime vuosina häntä vallinnut omituinen väsymys ja välinpitämättömyys väistyivät ja sijalle astui syvä sääli keisaria ja tämän valtakuntia kohtaan.
Elisabet palasi kotiin, sillä hän tunsi, että hänen oikea paikkansa oli hänen kansojensa joukossa ja Frans Josefin rinnalla.
Hän ei ollut vielä kolmeakymmentäkään täyttänyt, mutta hänen nuoruutensa oli ohitse. Hän oli matkustanut epätoivo sydämessä; hän palasi takaisin kypsyneenä, sielultaan lujana naisena.
Häntä ei lainkaan haluttanut ottaa paikkaansa hovissa, mutta hän omisti aikansa uhraavaan ja itsensäkieltävään työhön sairaaloissa, mikä tuotti hänelle nimityksen "haavotettujen enkeli". Vain yhden kerran hänen elämänsä aikana — Rudolfin kuollessa — häntä ihailtiin enemmän kuin tähän aikaan.
Hän kävi kaikissa sotilassairaaloissa ja osasi haavottuneisiin sotilaisiin jälleen valaa rohkeutta ja toivoa.
Joka päivä hän teki kiertokulkunsa ja istui pitkät ajat jokaisen yksityisen potilaan luona. Hän puhutteli kutakin tämän äidinkielellä, tutki hänen haavojaan, kyseli häneltä sukulaisista ja mieskohtaisista olosuhteista ja oliko sairailla toivomuksia, joita hän voisi täyttää.
Eräs Josef Feher-niminen sotilas, sokean mustalaisnaisen poika Topio-Szelosta, ei suostunut antamaan ruhjottua käsivarttaan pois sahattavaksi. Mutta keisarinna pyysi häntä niin hartaasti, että hän viimein suostui. Keisarinna kirjoitti silloin hänen vanhalle äidilleen, lähetti hänelle rahaa ja kertoi, kuinka hän aikoi viedä pojan keisarilliseen Laxenburgin huvilinnaan ja pitää siellä huolen hänen tulevaisuudestaan.
Eräänä toisena päivänä hän meni haavottuneen sotilaan luo, jonka pää sapeliniskusta oli mennyt melkein murskaksi, niin että lääkärit olivat menettäneet toivon hänen pelastumisestaan. Elisabet istui hänen luokseen ja kysyi, oliko hänellä jotakin toivottavaa, sillä keisarinna tahtoisi täyttää hänen toivomuksensa.
Sammuvalla äänellä mies vastasi:
"Saatuani nähdä keisarinnan kuolinvuoteeni ääressä, ei minulla enää ole mitään toivottavaa maailmassa ja olen tyytyväinen, että saan kuolla."