"Tehkää lapsistani niin vähän saksalaisia kuin mahdollista."
Pääsiäissunnuntaina 1872 hän kutsutti luokseen piispa Ronayn puhuakseen hänen kanssaan arkkiherttuatar Valerian kasvatuksesta. Hän lausui silloin m.m.:
"En tahdo uskoa lapseni opetusta moniin käsiin. Tahdon, että hänellä on yksi opettaja, ja että tämä ainoa opettaja olisitte te. Sittemmin hän saa unkarilaisia, saksalaisia, englantilaisia ja ranskalaisia seuranaisia, mutta yksin teidän on ohjattava hänen opetustaan. Määrätkäämme unkarinkieli opetuskieleksi, varsinkin mitä tulee uskonnon opetukseen. Minä rukoilen joka päivä unkarinkielellä yhdessä lasteni kanssa. Älkää opettako häntä oikeauskoiseksi, mutta opettakaa hänet uskonnolliseksi. Uskonnon lohdutusta tarvitsemme tässä elämässä jokainen."
Jouluaatto oli suurin juhlapäivä habsburgilaisessa keisariperheessä, ja koska se oli samalla keisarinnan syntymäpäivä, oli kaksinkertainen aihe sen viettämiseen.
Joulukuuset sijoitettiin aina Elisabetin salonkiin, ja hän koristeli aina omin käsin pienemmän joulupuun, joka oli määrätty lapsille. Hänelle tuotti suurta päänvaivaa keksiä sopivia lahjoja miehelleen, lapsilleen ja hoviväelleen, kun hän aina koki saada selville kunkin erikoiset toivomukset.
Eräänä päivänä vähän ennen joulua Maria Valeria tuli äitinsä luo ja pyysi niin liikuttavasti, että myöskin muutamat köyhät lapset saisivat joulukuusen linnassa ja että tämä olisi vanhempien lahja hänelle itselleen.
Keisarinna tuli liikutetuksi ja täytti hänen pyyntönsä. Ja monet vuodet tästä päivästä alkaen Elisabet omin käsin syntymäpäivänään koristeli joulukuusen, johon hän ripusti lahjoja köyhille lapsille.
Elisabet rakasti kukkasia. Kävelyretkillään hänen oli tapana poimia sylinsä täyteen, ja ratsastusmatkoillaan hän usein hyppäsi hevosen selästä poimimaan villejä kukkia kiinnittääkseen ne satulaansa. Joka päivä hän tarkasti ne kukkaismaljakot, jotka olivat hänen huoneensa kaunistuksena. Sitten hän valitsi kauneimmat, kantoi ne keisarin työhuoneeseen ja asetti hänen työpöydälleen.
Jos hän oli erikoisen ihastunut johonkin kukkaseen, hän piti sitä koko päivän huoneessaan ja vei sen illalla mukanaan makuuhuoneeseensa.
"Mutzerl", niinkuin Maria Valeriaa kutsuttiin, oli perinyt äitinsä rakkauden kukkasiin, ja niin pian kuin hän kykeni kävelemään omin neuvoin, hän laitteli pieniä puutarhoja eri huvilinnojen lähelle, joissa keisarillisen perheen oli tapana oleskella. Ja kun äiti ja tytär olivat erossa toisistaan, he lähettivät toisilleen kukkia, joita itse olivat poimineet.