(Ja kun keisarin päätä monasti kruunu painaa, on keisarinna hänen vaivojensa ja surujensa kaunein palkka.)
Ehkäpä hän sittemmin huomasi, että se lemmenihanne, josta hän oli laulanut, jo kauan sitten oli kadonnut unelma ja että keisariparin yhdyselämä ei ollut niin ihanteellinen, kuin miksi tytär sitä oli kuvitellut.
Hän rakasti molempia vanhempiaan, mutta vuosien kuluessa hän yhä hartaammin liittyi keisarinnaan; tuntui siltä, kuin hän olisi tahtonut antaa äidille korvauksen siitä yksinäisestä elämästä, jota äiti oli viettänyt, ja siitä rakkaudesta, jota ilman hänen oli pitänyt olla.
XIII.
Keisarinna ratsastajana ja hevosystävänä.
Muutamia vuosia häitten jälkeen keisari ja keisarinna yhdessä kävivät katsomassa erästä taulunäyttelyä Wienissä. Keisari tahtoi ostaa muutamia tauluja, mutta jätti taulujen valikoimisen keisarinnan asiaksi.
Muutamia päiviä myöhemmin Elisabet meni näyttelyyn erään hovinaisen seurassa täyttääkseen keisarilta saamansa tehtävän. Hän valitsi neljäkolmatta taulua, jotka ostettiin ja lähetettiin linnaan; kaikki ne esittivät erilaisia hevosia ja eri asennoissa.
Hofburgissa ja Schönbrunnissa kiinnitti hänen mieltään eniten keisarillinen talli. Yleensä hän vietti aamutunnit keisarillisessa ratsastushuoneessa, laukaten ympäri milloin milläkin hevosella, ja iltaisin hän ratsasteli puiston yksityisillä käytävillä.
Hän oli ylipäänsä mieltynyt voimakkaisiin ruumiinliikkeisiin, vuorten kiipeämisiin, miekkailuun ja metsästykseen. Vaikka hän oppi hyvin ratsastamaan vasta kahdenkymmenen vuoden ikäisenä, tuli hänestä yksi Europan taitavimmista ja rohkeimmista naispuolisista ratsastajista. Välittämättä ulkonaisesta tavasta hän teki Wienissä vierailevien eri sirkusten taitavien kouluratsastajattarien tuttavuutta.
Jos hän ei olisi ollut keisarinna, hän olisi ollut maailman etevin taideratsastaja ja etevin ratsastustaidon opettajatar. Tämän alan erikoistuntijat ovat selittäneet hänellä olleen kerrassaan poikkeuksellisen taidon ratsastaessaan aivan heti päästä välittömään magnettiseen yhteyteen hevosen kanssa.