Waldesruhe rakennettiin kahden vuoden kuluessa keisarinnan oman ylimmän johdon mukaisesti. Sillä aikaa kun tätä pikku renesanssi-linnaa rakennettiin, ei kukaan utelias päässyt katsomaan sitä eikä edes astumaan sen alueelle, ja keisarinnan kuolemaan saakka se pysyi ulkomaailmalle salaisuutena.
Lainzin leppoisa eläintarha on vanhimpia ja kauneimpia puistoja Wienin lähellä. Se ympäröitiin korkealla kivimuurilla, jonka yli voi nähdä vain puiden latvat, ja linnan ympärillä olevat puutarhat ovat läpipääsemättömillä pensasaidoilla ympäröidyt.
Puistoon ja puutarhaan eivät päässeet ketkään muut kuin hovihenkilökunta, eikä yleisön keskuuteen päästetty edes kuvia linnasta eikä niistä taideaarteista, joita siellä säilytettiin.
Julkisivua koristavat terassit ja parvekkeet, jotka keisarinnan aikana melkein huojuivat kukkien painon alla.
Leveät marmoriportaat, joille on kiinnitetty pehmeät samettimatot, vievät ylempään kerrokseen, jossa ovat keisarin ja keisarinnan huoneet sekä suuri vastaanottosali. Rakennuksen nurkkauksessa on Elisabetin tilava makuuhuone, jossa on kaksi akkunaa itään ja kaksi etelään; toinen näistä on varustettu leveillä ovilla, jotka johtavat parvekkeelle.
Keisarinnan sänky oli vapaana keskellä lattiaa. Päänpuolessa oli varjostin, jonka takapuolella oli harvinaisen kaunis Neitsyt Marian kuva ja sen edessä rukouspalli.
Huoneen yhteen nurkkaan keisarinna oli pystyttänyt Neitsyt Marian pystykuvan, jonka jalustaan oli kiedottu kallisarvoinen vanhanaikainen rukousnauha.
Toiseen nurkkaan hän oli asettanut pronssisen Nioben patsaan, joka vihreitten kasvien keskellä teki omituisen kolean vaikutuksen. Vastakkaisessa nurkassa riippuivat vihreät hehkulamput. Maatessaan sängyssä keisarinna voi vääntää sähkövalon niin, että huoneessa ei ollut muuta kuin Niobeen lankeava vihreä valo.
Makuuhuoneestaan hän aamuisin astui parvekkeelle, joka aina oli kaunistettu kukilla ja jonne usein katettiin aamiaispöytä. Tälle parvekkeelle hän viimeisinä vuosinaan teetti taideteoksen, joka oli hänelle hyvin rakas. Se oli pienoiskokoon valettu jäljennös siitä runoilija Heinrich Heinen patsaasta, jonka hän oli marmorista teettänyt tanskalaisella kuvanveistäjällä Hasselriisillä Korfun saarella olevaan huvilaansa "Achilleion".
Tahtoessaan olla yksin taikka kun ei voinut hyvin, hän mielellään käytti tätä aamiaispaikkaa.