Vasta heidän tultuaan rautatieasemalle hän sai tietää, että matkan
päämäärä oli Frankfurt Mainin varrella, missä Elisabet halusi nähdä
Thorwaldsenin korkokuvia ja Danackerin Ariadnen, jotka olivat
Rothschildien kodissa.
Päivällinen oli tilattu Frankfurtin rautatieaseman ravintolassa. Keisarinna oli mitä mainioimmalla tuulella. Hän tarttui tyttärensä käsipuoleen ja käveli hänen kanssaan edes-takaisin asemalaiturilla. Hän oli iloissaan siitä, että kukaan ei tuntenut häntä, ja söi suurella nautinnolla ensimäisen ruokalajin.
Mutta seuraava ruokalaji tarjoiltiin kullatuilla lautasilla ja palveluskuntaa lisättiin. Joku oli tuntenut hänet ja ilmaissut hänen oikean henkilönsä.
Hänen hyvä tuulensa hävisi heti, ja hän kiiruhti lopettamaan päivällisensä päästäkseen pois niin pian kuin mahdollista.
Hänestä oli hirveän ikävää, että häntä pidettiin silmällä.
Kävellessään eräänä päivänä professori Rhoussopouloksen kanssa muutamassa Pohjois-Saksan pikku kaupungissa, hän lausui äkkiä:
"Pitäkäähän silmällä tuota naista toisella puolella katua! Huomatkaa, kuinka hän katselee meitä tutkivasti!"
Professori katsoi osoitettuun suuntaan, ja keisarinna toisti:
"Hänhän aivan tuijottaa minuun! Mitä te sanotte semmoisesta?"
"Teidän majesteettinne, minä luulen, että tuolla naisella on semmoinen huono tapa", professori vastasi.