Hän on suurella taituruudella uus-kreikaksi kääntänyt kaikki, mitä Schopenhauer on kirjoittanut. Erikoisella mielihyvällä hän luki Voltairea ja Rousseauta. Hän, joka itse oli oppinut niin paljon ja jonka tiedonjano ei koskaan tuntunut tulevan sammutetuksi, puhui usein siitä, kuinka hyvin hän ymmärsi Rousseaun ikävöinnin takaisin luontoon. Keisarinna tahtoi niinkuin ranskalainen filosofikin hylätä kaikki tarpeettomat tiedot.
Koko maailma tietää, että Elisabetin ensimäinen ja suurin kirjallinen hurmaaja oli Heine. Ennenkuin hänen varsinainen harrastuksensa kirjallisuuteen vielä oli herännytkään, hän jo oli oppinut rakastamaan tätä runoilijaa. Avioliittonsa ensimäisinä vuosina hän oli sattumalta nähnyt hänen runojaan, ja nämä olivat vallanneet hänet sillä, että puhuivat samanlaisista kärsimyksistä ja pettymyksistä, joita Elisabet oli itsekin kokenut.
Myöhemmin hän luki kaikki, mitä Heine oli kirjoittanut.
Heinen "matkakuvilla" oli herkeämätön lumousvoima matkustelevaan keisarinnaan, joka yhä uudestaan ja uudestaan luki hänen runojaan.
Se, mitä hän piti erikoisessa arvossa runoilijassa, ja mikä vaikutti sen, että hän niin erikoisesti kiintyi hänen kirjoihinsa, oli Heinen suuri vilpittömyys.
"Heine on toisenlainen kuin muut suuret runoilijat, hän kun halveksii tekopyhyyttä", keisarinna kerran kirjoitti. "Hän näyttäytyy aina semmoisena, kuin on, kaikkine inhimillisine hyveineen ja kaikkine inhimillisine vikoineen."
Eräälle saksalaiselle kirjailijalle, joka oli löytänyt muutamien Heinen painamattomien satiristen runojen käsikirjoituksen, mutta joka valtiollisista syistä epäröi sen julkaisemista, keisarinna lausui:
"Heinrich Heinen lukijakunta ei ole vain yksi erikoinen kansa, vaan koko maailma. Hänen lukijoillaan on oikeus tutustua kaikkiin tämän runoilijan teoksiin, jota ei voida verrata kehenkään."
Hän tahtoi julkisesti osottaa kunnioitustaan Heinen muistolle. Muodostettiin komitea, jonka tehtäväksi tuli pystyttää Heinelle muistopatsas johonkin Saksan kaupunkiin. Puuha oli jo hyvällä tolalla, ja Itävallan keisarinna merkitsi listaan nimensä ensimäiseksi ja huomattavan suuren rahasumman.
Mutta silloin tuli Wienin hallitukselle kirje Saksan valtakunnankanslerilta. Bismarck lausui ihmettelynsä siitä, että ystävällisissä suhteissa olevan naapurimaan keisarinna tahtoi osottaa kunnioitusta runoilijalle, joka oli häväissyt Hohenzollerneita.