Johanne Saint-Rémy-Valois oli tullut Pariisiin keräämään almuja. Hänet korjasi kadulta eräs hyväntekeväinen nainen, joka koulutti hänet ompelijattareksi, osotti hänelle suurta ystävällisyyttä ja korotti hänet oman perheensä jäseneksi.
Nuori tyttö jätti kuitenkin hyväntekijättärensä sillä tekosyyllä, että hänen siveyttään oli muka uhattu. Asianhaarat pakottivat hänet kumminkin kohta sen jälkeen menemään naimisiin kreivi de la Mottelle, jolla oli erittäin vastenmielinen ulkomuoto sekä kovin huono maine ja joka sitä paitsi oli korviaan myöten velassa.
Vailla mitään yhteiskunnallista asemaa, vailla ystäviä, ylpeänä vanhasta nimestään, mutta köyhyytensä nöyryyttämänä, viettää kituutti madame de la Motte elämää, joka oli täynnä tyytymättömyyttä ja rahahuolia.
Hän koki arvaamattomilla ponnistuksilla hankkia itselleen ylhäisten henkilöiden suojelusta ja lähetti anomuskirjeitä kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Milloin matkusti hän Versaillesiin, jossa hovi oleskeli, milloin Luciennesiin, jossa kreivitär du Barry asui. Hän kyllästytti sekä entisen kuninkaan rakastajattaren että silloisen kuninkaan hoviväen, saavuttamatta mitään tulosta kummallakaan taholla.
Madame du Barrylta anoi hän paikkaa seuranaisena, huomauttaen samalla sukuperästään. Kreivinna käski vastata hänelle, ettei Luciennesin valtijatar ollut tarpeeksi ylhäistä säätyä, voidakseen pitää palveluksessaan niin jalosukuista naista. Madame de la Motte hankki itselleen pääsyn Provencen kreivittären vastaanottohuoneeseen, jossa oli saavinaan pyörtymyskohtauksen, mutta ei tämäkään kuje tuonut hänen kukkaroonsa rahoja.
Yhden ainoan kerran koki seikkailijatar erään juhlakulun aikana päästä tunkeutumaan kuningattaren luo, jättääkseen anomuskirjeen hänelle. Mutta Marie Antoinette, joka oli hyvin likinäköinen, kulki ohi huomaamatta kreivitärtä enempää kuin hänen anomuskirjettään. Hän saattoi niin muodoin tyynesti vakuuttaa, ettei hän tuntenut kreivitär de la Mottea ja ettei hän koskaan ollut nähnyt häntä silmillään.
Kaulanauhajutun toinen päähenkilö, ruhtinas Ludvig Rohan, oli Ranskan ylhäisimpiä sukuja. Kohta sen jälkeen kun Marie Antoinette oli joutunut naimisiin, oli Rohan tullut Ranskan lähettilääksi Itävallan hoviin.
Epäonnistuneempaa vaalia olisi tuskin voitu tehdä. Hänen tietonsa kaikilla aloilla olivat tavattoman vajavia. Hän osottautui kykenemättömäksi diplomaatiksi, ja persoonallisesti oli hän Maria Teresiasta vastenmielinen kevytmielisyytensä ja siveettömän elämänsä takia.
Rohan luuli tekevänsä mahtivaikutuksen Wienin yleisöön ylenpalttisella komeudella, mutta hovin puolelta ei hänen tuhlaavaisuuttaan suopein silmin katseltu. Hänelle ei juuri koskaan myönnetty yksityistä puheillepääsyä keisarinnan luo, joka aivan peittelemättä ilmoitti paheksivansa hänen käytöstään pappismiehenä ja diplomaattina.
Ikävyyksiin ja rahallisiin puliin ei myöskään ollut pitkää aikaa, ja tyhjälle loistolle tuli pikainen loppu. Hankkiakseen rahoja väärinkäytti Rohan lähettiläis-etuoikeuksiaan, ja toi tavaroita maahan Ranskasta niin suuressa määrin, että Itävallan hallituksen täytyi hänen tähtensä lakkauttaa tullivapaus, joka muuten oli diplomaateille myönnetty. Yhden ainoan vuoden kuluessa myytiin ranskalaisessa lähettiläshotellissa enemmän silkkikankaita kuin Pariisissa ja Lyonissa yhteensä.