Hän tulikin määrättyyn aikaan, seurassaan Marc-Anton Rétaux de
Villette, tuo ennen mainittu apumies.
He ajoivat Versaillesiin, missä kreivitär kamarineitsyeinensä heihin yhtyi. Astuttiin alas erään hotellin luona, jossa madame de la Motte tavallisesti piti asuntoa.
Molemmat herrasmiehet katosivat silmänräpäykseksi, mutta palasivat kohta takaisin ilmoittaen, että kuningatar oli iloinen Olivan tulosta ja odotti kärsimättömästi huomispäivää.
"Mitä minun sitten on tehtävä?" kysyi Oliva.
"Sen saatte tietää huomenna", kuului salaperäinen vastaus.
Seuraavana päivänä oli yhtymyksen Rohanin ja valekuningattaren välillä määrä tapahtua.
Kuningas Henrik Navarralaisen jälkeläinen soristi omin käsin ilotytön tätä yhtymystä varten. Hän puki hänet komeaan pukuun, heitti lyhyen valkoisen viitan hänen hartioilleen, kiersi hänen hiuksensa solmuun samalla tavoin kuin kuningattarella oli tapana pitää ja pisti päälle päätteeksi kirjeen hänen käteensä.
"Minä seuraan teitä linnanpuistoon", sanoi hän; "siellä eräs ylhäinen herra lähestyy teitä. Te annatte silloin hänelle tämän kirjeen, ojennatte hänelle ruusun ja sanotte: 'Te tiedätte mitä tämä ruusu merkitsee'. Siinä kaikki, mitä teiltä pyydetään."
Yhtymys puistossa tapahtui sen mukaan kuin sovittu oli, mutta kiireessä unohtui Olivalta antamatta hänelle kirje, joka hänellä oli käsissään.
Hän riensi nopeasti pois, hyvillään siitä, että oli voinut tehdä kuningattarelle palveluksen, samalla kun hänellä itselläänkin oli ollut niin hauskaa. Loppupuolen yötä vietti hän iloisessa seurassa läheisessä ravintolassa, eikä hän näytä sen koommin enää hituistakaan ajatelleen koko ilvenäytelmää, jossa oli ollut yhtenä näyttelijänä.