Kuningatar näki kaulanauhan ja ihaili sitä, mutta kieltäytyi sitä vastaanottamasta. Amerikan sota oli vastikään alkanut, ja kuningatar huomautti vallan oikein, että oli tarpeellisempaa ostaa sotalaiva kuin kaulanauha.
Juveelisepät lähettivät kaulanauhan useimpiin Europan hoveihin, mutta kaikkialla peljästytti sen suunnaton hinta ostajat, eikä kaupoista tullut mitään.
Epätoivoisena siitä, ettei saanut vaihdetuksi rahaksi tavaraa, johon niin suuremmoinen pääoma oli kiinnitetty, pyysi Böhmer päästä Marie Antoinetten puheille. Hän lankesi polvilleen kuningattaren eteen, itki ja pyysi että kuningatar ostaisi kaulanauhan.
"Teidän majesteettinne", lausui kultaseppä, "minä olen hävinnyt, kunniaton mies, ellette osta koristetta. En kestä sellaista onnettomuutta. Menen suoraa päätä täältä ja heittäydyn järveen."
"Nouskaa, Böhmer", vastasi kuningatar ankarasti. "Minä en ole teitä pyytänyt valmistamaan koristetta. Kuningas tahtoi lahjoittaa minulle sen, mutta minä kieltäydyin vastaanottamasta lahjaa. Purkakaa pois timantit ja myykää ne yksitellen, mutta älkää hukuttako itseänne."
Kuningattaren pikku tytär oli saapuvilla, ja Marie Antoinette lisäsi:
"Olen kovin närkästyksissäni siitä, että olette pannut toimeen moisen kohtauksen lapseni läsnäollessa. Älkää koskaan enää tehkö mitään sellaista. Menkää!"
Böhmer lähti pois, eikä häntä pitkään aikaan enää nähty Versaillesissa.
Mutta hänkin kuuli puhuttavan siitä tuttavallisuudesta, joka muka vallitsi Marie Antoinetten ja kreivitär de la Motten välillä. Hän haki ilmi viimemainitun ja pyysi häntä käyttämään kaiken vaikutusvaltansa saadakseen kuningattaren ostamaan kallisarvoisen kaulakoristeen.
Kreivitär pyysi saada nähdä koristeen, ja pari päivää sen jälkeen saapui juveeliseppä kaulanauha mukanaan hänen luokseen.