Ranskalaiset herttuattaret ja korkeampi aateli ottivat tästä kovin pahastuakseen.
Useat herttuattarista jäivät pois tanssiaisista, toiset epäsivät itsepintaisesti Lothringin ruhtinatarta tanssimasta ennen heitä. Kuninkaallinen käsky vasta saattoi heidät kuuliaisuuteen; ja kohta tanssin jälestä pyysivät he vaununsa ja ajoivat kotia Pariisiin.
Koko joukko loistavia hovijuhlia seurasi hääpäivän perästä. Komeat puvut, välähtelevät koristukset, muhkeat vaunut, kalliitten ruokien alla notkuvat pöydät, juhlallinen valaistus, kaikki tämä oli surullisena vastakohtana pääkaupungissa ja maaseudulla vallitsevalle asiaintilalle, missä kansa kärsi leivän puutetta. Mutta siitä huolimatta riennettiin joka ilta Versaillesiin ihailemaan niitä neljää miljoonaa lamppua, jotka leijailivat linnan puistossa ja kimottivat kuten tähdet valoisassa yössä.
Juhlia kesti yhtämittaa neljätoista päivää.
Vasta kun soitto taukosi ja bengaalitulet sammuivat, ennätti kansa saada tiedon, että juhlallisuudet olivat maksaneet kaksikymmentä miljoonaa frangia.
Nämä kaksikymmentä miljoonaa oli tuhlattu valtionrahastosta, mutta olivat tietysti vielä maksamatta.
Kun Versailles oli lopettanut, tahtoi Pariisi viettää vihkiäisiä kansanjuhlalla. Oli aikomuksena polttaa ilotulitus Ludvig XV:nnen kentällä.
Valitettavasti ei oltu ryhdytty tarpeenmukaisiin varokeinoihin. Bengaalitulet onnistuivat huonosti. Syntyi hirmuinen tungos. Poliisia ei ollut saapuvilla. Pääkaupungin kaarti, joka oli vajalukuisena läsnä, koetti ylläpitää järjestystä, mutta ei voinut mitään kansajoukolle. Taskuvarkaat, jotka olivat liikkeellä valvomassa etujaan, lisäsivät hämmennystä. Tuli pääsi valloilleen. Telineet, jotka ympäröivät Ludvig XV:nnen kuvapatsasta, paloivat. Useat tallautuivat tungoksessa kuoliaaksi, toisia tungettiin veteen ja moni sai haavoja. Kolmekymmentäkaksi ihmistä löydettiin ruumiina.
Kruununprinsessa oli aikeissa lähteä Pariisiin katselemaan ilotulitusta. Matkalla kuuli hän kerrottavan onnettomuustapauksesta. Kaikki, mitä hänellä oli rahaa, antoi hän heti jaettavaksi hätääkärsiville. Yhtä lannistunut kuin kruununprinsessa oli kruununprinssikin tapauksen johdosta, joka niin onnettomalla tavalla päätti vihkijuhlat. Hän lähetti koko kuukausi-eläkerahansa Pariisin poliisimestarille, pyytäen häntä lievittämään hätää.
Muutamat prinsseistä ja osa aateliakin seurasi hänen esimerkkiään. Mutta suru oli yleinen pääkaupungissa, ja hyväntekeväisyys kykeni ainoastaan osiksi lievittämään sitä. Ja monet olivat tässä surullisessa tapauksessa näkevinään onnettoman tulevaisuuden enteitä.