Apotti Sieyès, Pariisin edusmies, oli kirjallaan: "Mitä on kolmas sääty?" voimallisesti edistänyt vallankumouksellista liikettä.
"Mitä on kolmas sääty?" oli hän kysynyt. Ja hän oli vastannut: "Ei mitään." "Mitä sen tulee olla?" oli hän edelleen kysynyt, ja vastaus oli kuulunut: "Kaikki!"
Hänen ehdotuksestaan ja molempien puolueitten oltua lakkaamatta riidassa keskenään otti kolmas sääty nimekseen kansalliskokous. Bailly, kuuluisa tähteintutkija, joka yksinäisestä oppikammiöstaan oli siirtynyt keskelle valtiollista temmellystä, valittiin presidentiksi. Omasta vallan-täydellisyydestään ja ilman kuninkaan suostumusta anasti siten kolmas sääty itselleen oikeuden esiytyä koko kansakunnan puolesta.
Tapaukset seurasivat nyt nopeasti toisiaan, ja niitä ohjaamaan olisi tarvittu johtaja, joka olisi ollut joko varustettu suurella valtioviisaudella tahi nauttinut sotajoukkojen täyttä luottamusta ja rakkautta.
Mutta hyväntahtoisella Ludvigilla ei ollut kumpaakaan näistä edellytyksistä.
Kuningatar, jolta hän pulassa ollessaan pyysi neuvoa ja apua, kehotti häntä yhtenä päivänä taipumaan parannuksiin, mutta toisena päivänä hän jo esteli niiden toimeenpanoa. Toiselta puolelta koki hovi ehkäistä kuningattaren vaikutusta parannus-ystävälliseen suuntaan, ja toiselta puolen tukahtuivat hänen kansanystävälliset tunteensa kansalliskokouksen katkeruuden ja vihan kautta. Mutta kaikesta huolimatta tehtiin hän vastuunalaiseksi kaikesta.
Äidilliset surut saivat joksikin aikaa poliittiset levottomuudet vaimenemaan.
Marie Antoinettella oli nuoruudessaan ollut kaikki maailmannaisen viat: hän oli ollut kevytmielinen, kiemaileva, itserakas, tuhlaavainen ja moitteenhaluinen. Mutta näitten monien ja suurien virheitten ohella oli hänellä kumminkin ollut yksi ominaisuus, joka sovitti paljon: hän oli hyvä äiti. Rakkaus lapsiin oli saanut ajattelemisen hereille hänen sielussaan.
Nyt kun pahat päivät lähestyivät, toivoi hän lastensa näkemisestä saavansa voimaa ja rohkeutta. Mutta vallanperijä, jonka syntymä oli antanut aihetta niin vilpittömiin riemunosotuksiin kansan puolelta, oli näihin aikoihin kääntynyt heikoksi ja sairaaksi, ja hänen raskasmielisyytensä ja katkera mielenlaatunsa olivat tehneet hänen hoitamisensa hyvin tukalaksi.
Vuosikausia oli hänen terveydentilansa antanut aihetta huoleen. Lääkärit olivat kokeneet uskotella äitiä, että pelottava tauti, jota poika sairasti, paranisi vuosien kuluessa. Hänet lähetettiin Meudoniin, mutta sielläolo ei saanut parantumista aikaan, ja vihdoin selvisi Marie Antoinettelle pojan tila täydessä toivottomuudessaan.