Koko Ranskassa löytyi tuskin hyväntahtoisempaa ihmistä kuin Ludvig XVI. Hän oli hävittänyt Châtelet-vankilan matalat, kurjat vankikomerot, ja hän oli panettanut kuntoon "La Force'n" erityiseksi vankilaksi velkavankeuteen joutuneita varten, erottaakseen heidät pois varkaista ja muista pahantekijöistä. Mutta Bastilji oli hänen kuninkaallisen hallitsijavaltansa tunnuskuva; hän piti tuosta vanhasta linnoituksesta eikä mielellään halunnut riistää siltä sen arvoa. Vaikka toisia vankiloita lievennettiin, pysyi tämä yhtä kovana kuin ennen.
Vuonna 1789 oli Bastilji sentään vain kuin linnoituksen varjo, ja linnan varustusväkenä oli 82 kykenemätöntä sotilasta ja 36 sveitsiläistä. Mutta sen kanuunat ammottivat uhkaavasti yhdelle osalle Pariisia, ja monet liikkeessä olevat huhut antoivat aihetta sille luulolle, että sieltä käsin aiottiin ampua pääkaupunkia.
Aamusilla heinäkuun 14. päivänä ryntäsi ihmisjoukko Invaliidihotelliin, josta se sai aseita. Ja huutaen "Bastiljiin!" lähti parvi rientomarssissa linnaa vastaan.
Linnanväki kehotti heitä vetäytymään takaisin, mutta kukaan ei kuunnellut kehotusta.
Kansanjoukot kasvoivat; joka taholta syöksyi raivoisia joukkoja, joissa oli myöskin pappeja ja naisia.
Taistelu alkoi ja sitä kesti puolipäivästä kello 5 iltapuolella. Yksi Besenvalin ratsuväkirykmenteistä lähti linnaa auttamaan, mutta sen täytyi peräytyä ja jättää pääkaupunki kansanjoukkojen valtaan. Lopulta ei linnan päällikkö, de Launey, katsonut kauemmin jaksavansa pitää puoliaan. Kansa tunki linnaan, de Launey surmattiin ja hänen päätänsä kannettiin pistimen nenässä.
Hämmästyneenä näin helpolla saadusta voitosta keräytyi Pariisin väestö savuavien raunioiden ympärille. Kaikista tuntui ikäänkuin hyvältä teolta, että tältä uhkaavalta peikolta oli riistetty sen valta, ja että tämä vanha rakennus oli hävitetty ja hajoitettu maan tasalle.
Eräs sen vankikomeroissa istunut valkopartainen ukko kannettiin riemusaatossa Pariisin katuja pitkin. Runous, tiede, taide kiirehtivät ylistämään Bastiljin kukistusta. Karkeloittiin raunioiden ympärillä ja viritettiin ilotulia. Ja niitä, jotka olivat olleet osallisina linnaa valloittamassa, juhlittiin kuin sankareita.
Ranskan vallankumous, joka oli kauan piillyt ja kytenyt tuhkan alla, leimahti Bastiljin kukistumispäivänä ilmiliekkiin. Pääkaupungin juhliessa voitostaan, kiiruhtivat sen asujamet ryhtymään toimenpiteihin kaupungin puolustamiseksi. Taottiin keihäitä ja rakennettiin katusulkuja, joiden takana aiottiin puolustautua odotettuja kuninkaan sotajoukkoja vastaan. Ruudinsavusta mustuneet ja verin tahratut miehet esiintyivät pääkaupungin puolustajina, ja puolijuopuneet raivoisat naiset kiihottivat heitä.
Yleisen sekasorron vallitessa olivat vaalimiehet, jotka olivat valinneet edusmiehiä Versaillesin valtiopäiville, pitäneet kokouksen. He ottivat toistaiseksi pääkaupungin hallituksen johdon käsiinsä ja panivat kuntoon porvarikaartin — sittemmin niin kuuluisan kansalliskaartin — jonka alaosastoja vähitellen perustettiin yli koko maan.