Bailly sirotti muutamia kielellisiä kukkaiskoruja tälle tuskain tielle; hän mainitsi, että pariisilaiset olivat suuresti iloissaan nähdessään kuningasperheen pääkaupungin muurien sisällä.
Kuningatar malttoi mielensä ja huolimatta väsymyksestä pakotti itsensä kohteliaasti hymyilemään. Kuningas vastasi Baillylle, että hän aina ilolla ja luottamuksella näki jälleen hyvät pariisilaisensa.
Pormestari toisti läsnäolijoille, että kuningas aina ilolla näki jälleen Pariisin.
"Ja luottamuksella", lisäsi Marie Antoinette, joka piti tätä sanaa tärkeimpänä.
"Se tietää paremmin onnea, jos teidän majesteettinne sanoo sen, kuin jos minä olisin tuon sanan lausunut", vastasi Bailly kuningattareen kääntyen.
Kello kymmenen iltasella saapuivat kuninkaalliset vihdoin Tuilerioihin. Linna, jossa ei oltu asuttu 125 vuoteen, oli pimeä ja kolkko kuin hauta.
Ovia ei saatu lukkoon, maali oli kulunut lattioista, paperit riippuivat revittyinä seinillä.
Muutamia työmiehiä pantiin häthätää tekemään tarpeellisimpia korjauksia.
Pienen kruununprinssin täytyi viettää ensimäinen yö huoneessa, joka oli avoin kaikille suunnille.
"Kaikki on niin rumaa täällä, äiti", sanoi hän astuessaan huoneeseen.