Ja hän piti sanansa. Määrättynä päivänä hän astui voitonriemuisena kuningattaren luo, pitäen kirjaa kädessään.
Ja hän heittäytyi kuningattaren syliin.
"Tässä on uudenvuoden lahjasi", sanoi rakastettava lapsi. "Minä olen pitänyt sanani, ja nyt osaan lukea."
Lähellä Tuilerioita, Seinen rantamalla, oli vähäinen puutarha, jonka rajalla oli paviljonki, kruununprinssin opettajan asunto. Madame de Tourzelin toimesta lahjoitettiin prinssille tuo maatilkku, jonka hän ilolla vastaanotti. Saman pienen puutarhan lahjoitti Napoleon sittemmin Rooman kuninkaalle; Kaarle X antoi sen Bordeauxin herttualle, ja Ludvig Filip Pariisin kreiville. "Kuinka monta varoitusta onkaan kylvetty tuolle pienelle maatilkulle, joka niin sukkelasti joutui pois nuorten omistajainsa käsistä!" sanoo Beauchesne. "Ensimäinen kuoli vankilassa kymmenen vuoden ikäisenä; toisen (Reichstadtin herttuan) pyyhkäisi poliittinen myrsky pois Ranskanmaan pinnalta, hänen elettyään parahiksi niin kauan, että oli oppinut tuntemaan isänsä nimen ja saanut kuolevaisena katsella miekkaansa. Kolmas katosi kuten toisetkin vallankumouksen myrskyihin, ja neljäs on lähes viime aikoihin saakka oleskellut maanpakolaisena Itävallassa ja Englannissa."
Tässä pienessä puutarhassa kasvatti kruununprinssi kaniineja ja sorsia; täällä vaali hän kukkiaan, täällä leikki ja työskenteli hän vapaasti ja iloisesti.
Intohimojen riehuessa kansalliskokouksessa ja Pariisin kaduilla, seurasi hän mitä vilkkaimmalla mielenkiinnolla kukkiensa kehitystä ja poimi niistä kauneimmat, sommitellakseen niistä kukkavihkoja äidilleen.
Joka aamu varhain hän meni äitinsä luo ja pani kukkia hänen vuoteelleen. Hän piiloutui sängyn uudinten taa, ja kun Marie Antoinette heräsi ja näki kukkavihon, tapasi hän sanoa:
"Pikku poikani ei varmaankaan ole kaukana."
Hovinaiset kokivat vakuuttaa Kaarle Ludvigille, että linnassa oli kyllin monta puutarhuria ja että kuningattarella oli kukkia yllinkyllin.
"Mutta kaikki kukat eivät tuota hänelle sitä iloa kuin minun poimimani", vastasi lapsi.