Heinäkuun 3. p:nä 1790 oli heidän määrä yhtyä Saint-Cloudissa. Sekä Mirabeau että Marie Antoinette olivat ryhtyneet mitä suurisuuntaisimpiin varokeinoihin heidän yhtymyksensä salassa pitämiseksi.
Mirabeau oli edellisen päivän oleksinut Auteuilissa sisarentyttärensä, madame d'Aragonin luona. Varhain seuraavana aamuna saattoi hänen isäntänsä hänet pois sieltä.
Poikettiin eräälle Saint-Cloudiin vievälle syrjätielle. Mirabeau laskeutui vaunuista takaportin luona puiston perällä. Eräs hovimies seisoi siellä ja odotti häntä saattaakseen hänet perille. Kuningatar oleskeli läheisyydessä.
Yksinäisellä paikalla kuningattaren yksityisessä puutarhassa oli pensaitten puoleksi varjostama ympyrä. Täällä synnynnäinen kuningatar ja neron armolla varustettu kuningas kohtasivat toisensa.
Marie Antoinette oli tähän saakka pitänyt vallankumouksen johtajaa jonakin julmurina, kuningasvallan — ja niinmuodoin hänenkin — katkerimpana vihamiehenä. Hänelle oli kerrottu Mirabeausta, että Mirabeau oli liikkunut kansanjoukon keskellä noina kamalina lokakuun päivinä, että hän oli yllyttänyt noita joukkoja, jotka jo ennestään olivat vihan, nälän ja viinin kiihottamina.
Nyt seisoivat he vastatusten, kuningatar ja tuo rokonarpinen mies säihkyvine silmineen ja voimakkaine päineen, joka viimemainittu leijonan harjaa muistuttavan vahvan tukan vuoksi näytti melkein luonnottoman suurelta.
Ja huolimatta kaikesta mitä kuningatar tästä miehestä oli kuullut, miellytti hän häntä.
"Tämän ylhäisen, onnettoman naisen erinomaisia puolia on", sanoo Carlyle, "ettei kukaan lahjakas henkilö, Mirabeau enempää kuin Barnave, milloinkaan voinut tulla hänen läheisyyteensä, kuningattaren olematta vastoin kaikkia ennakkoluulojansa pakotettu tunnustamaan neroa ja lähestymään sitä luottavaisuudella."
Lempeästi ja ystävällisesti puhutteli hän Mirabeauta. Nähdessään Marie Antoinetten niin jalona ja rohkeamielisenä syttyi kansan jumaloitsemassa johtajassa kunnioitus häntä kohtaan.
"Tavalliseen vastustajaan nähden", sanoi kuningatar, "mieheen, joka on vannonut ajavansa kuninkuuden perikatoa, oivaltamatta sitä hyötyä mikä suurella kansakunnalla voi olla kuninkuudesta, olisi askel, jonka nyt teen, tuskin soveliaaksi katsottava. Mutta Mirabeauhon nähden — —"