Mutta muutos tuli kumminkin.
Marie Antoinette alkoi vähitellen huomata, että äiti oli oikeassa. Hän ei voinut ihan äkkiä katkaista niitä siteitä, jotka hän nuoruutensa ja eristetyn asemansa johdosta oli tullut solmineeksi ja jotka jokapäiväinen yhdessäolo oli tehnyt yhä lujemmiksi. Mutta hänen luottamuksensa järkähtyi. Kunnioituksesta ja totuttua tapaa seuraten kuunteli hän edelleenkin prinsessojen neuvoja. Mutta ennenkuin pariakaan vuotta oli kulunut, oli heidän vaikutusvaltansa yhtäkaikki lopussa; ja kun hän sittemmin joskus taipui heidän tahtoonsa, tapahtui se joko kohteliaisuudesta tahi pelosta.
Vaikutusvaltansa menettäminen veljensäpojan puolisoon oli tappio, joka näistä elähtäneistä naisista tuntui sangen karvaalta. Nyt he alkoivat häntä äänekkäästi moittia — ennen olivat he sitä harjoittaneet enemmän salassa.
Niin innokkaita olivat he etsimään syitä häntä vainotakseen, että kantelivat kuninkaalle, kun Marie Antoinette eräänä päivänä tuli heidän luokseen ilman juhlallisia menoja ja puettuna yksinkertaisempaan pukuun.
Kuningas Ludvig antoi hänen ymmärtää, että tämmöinen kuninkaallisen loiston syrjäyttäminen vähensi sitä arvonantoa, jota jokainen oli velvollinen prinsessoille osoittamaan, ja hän lisäsi, että Marie Antoinetten vaatimaton puku tekisi hänet ranskalaisen kauppiassäädyn keskuudessa vähemmin suosituksi.
"Minun hovipukuni", vastasi Marie Antoinette, "tulevat, jos teidän majesteettinne haluaa, olemaan yhtä komeat kuin ne, joita mikään kruununprinsessa tahi kuningatar on kantanut; mutta aamupukujeni suhteen pyytäisin rakasta appeani olemaan vähemmin vaativainen."
Tädit koettivat nyt saada koko hovin yllytetyksi häntä vastaan. Kaikkein pienimmätkin asiat antoivat aihetta juoruiluun. He saattoivat Marie Antoinetten opettajan Vermondin ja ranskalaisten prinsessojen opettajattaren rouva Marsanin riitaan keskenänsä, ja siitä tehtiin suuri numero.
Prinsessa Adelaide väitti, että hänen veljentyttärensä olivat saaneet paljoa paremman kasvatuksen kuin Itävaltalaiset arkkiherttuattaret. Uskonnollisessa hengessä kasvatettuina, sanoi hän, olivat ranskalaiset prinsessat vahvarakenteisia, sen sijaan että itävaltalaiset arkkiherttuattaret, jotka olivat tottuneet joutenolemiseen sekä harrastivat vain maallisia asioita, olivat laihoja ja kuivia, yhtä köyhiä sielunsa kuin ruumiinsakin puolesta.
Viimeinen Adelaiden väitteistä pitikin paikkansa, sillä molemmat hänen sisarensa sekä semminkin yksi veljentyttäristä olivat Maria Antoinettea paljoa lihavammat. Prinsessa Clotilden pyöreät ruumiinmuodot olivat hankkineet hänelle "paksun prinsessan" ja "pikku porsaan" lisänimet.
Säveydestään ja lempeydestään sittemmin niin kuuluisa prinsessa Elisabeth oli vain kuuden vuoden vanha, kun hänen veljensä meni naimisiin. Lapsena oli hän tunnettu kiivaudestaan, tottelemattomuudestaan ja itsepäisyydestään.