Prinsessa Elisabeth ei ollut kaunis. Hän oli lyhytvartaloinen ja vailla kaikkea majesteetillisuutta. Sitä paitsi oli hänellä epäsäännölliset kasvonpiirteet ja selvämuotoinen bourbonilaisnenä.
Mutta hän oli nuoruuttaan säteilevä. Hänen ihonsa oli verevä, ja hänen kirkkaista sinisilmistään loisti hyvä ja uskollinen sielu.
Hän oli evännyt loistavia naimatarjouksia.
"Minä voin mennä naimisiin vain kuninkaanpojan kanssa, ja kuninkaanpojan täytyy hallita isänsä valtakuntaa", sanoi hän. "Minä en sen jälkeen enää olisi ranskalainen, ja muuta minä en tahdo olla. Parempi on jäädä tänne veljeni valtaistuimen juurelle, kuin nousta vieraalle valtaistuimelle."
Kun häntä kehotettiin välttämään vaaroja Ranskassa seuraamalla tätejään ulkomaille, virkkoi hän: "Pois matkustaminen olisi samalla sekä julmaa että pelkurimaista." Hänellä oli nuoruudestaan saakka aina viimeiseen hetkeensä asti suora luonne, joka ei koskaan poikennut siltä tieltä, jonka katsoi oikeaksi.
Uskossaan Jumalaan samoin kuin muissa olokohdissaan oli hän horjumaton ja varma. Hän ei odottanut vastoinkäymisen hetkeä valmistautuakseen kristityn kärsivällisyyteen. Jo vuonna 1786 kirjoitti hän ystävättärelleen, madame de Causansille:
"Meidän täytyy laskea toiveemme yhtähyvin kuin pelkommekin ristin juurelle. Ainoastaan risti voi opettaa meitä kestämään niitä koettelemuksia, jotka taivas meille määrää, se yksistään kykenee lohduttamaan ja nostamaan lannistuneen sielun. Jumala oli synnitön, ja hän kärsi sekä henkisesti että ruumiillisesti enemmän kuin me koskaan voimme kärsiä. — — — Meidän on elettävä katkeria hetkiä tässä elämässä, mutta se tapahtuu, jotta me saavuttaisimme suuren autuuden. Minä tahdon, oi Jumala, tunnustaa Sinun ylhäisen voimasi ja uskoa, että mitä hyvänsä tapahtukoonkin, Sinä et milloinkaan hylkää minua!"
Prinsessalla ei ollut mitään huomattavaa sijaa hovissa ennenkuin v. 1778, jolloin hänen opettajattarensa, madame de Guéménée, vei hänet nuoren kuningasparin luo.
Marie Antoinette, joka tähän saakka oli pitänyt natoaan pelkkänä lapsena, hämmästyi niitä miellyttäviä ominaisuuksia, joita hän huomasi Elisabethissa. Prinsessan vilkas sielu ja suuri tunteellisuus liikuttivat häntä. "Pelkäänpä", kirjoitti hän (1778) äidilleen, "että tulen liiaksi kiintymään häneen."
"Kuningatar on vallan ihastunut prinsessa Elisabethiin", kirjoitti madame de Bombelles vuotta myöhemmin. "Hän kertoo kaikille ihmisille, ettei löydy hänen vertaistaan rakastettavuudessa, että hän ei ennen tuntenut prinsessaa, mutta että hän nyt on tehnyt hänet ystävättärekseen ja että tämä ystävyys on kestävä koko elämän iän."