Bouillélle oli uskottu sotajoukon ylipäällikkyys Lothringissa, Elsassissa, Franche-Comptéssa ja Champagnessa. Hän oli urhea soturi ja tarmokas johtaja, eikä häneltä suinkaan puuttunut kunnianhimoa.
Hän ei kuitenkaan kaikitenkaan ollut noita uskollisia monarkkian puoltajia, jotka vihasivat vallankumousta; mitä vilpittömimmällä sydämellä oli hän kannattanut uusia lakeja niin kauan kun ne eivät järkyttäneet hänen uskollisuuttaan kuninkaallista huonetta kohtaan. Perustuslaillinen monarkkia oli hänen mieliajatuksensa, ja hänen rakkautensa Ludvig XVI:detta kohtaan oli pikemmin seuraus hänen poliittisista mielipiteistään kuin hänen ritarillisesta mielenlaadustaan.
Levottomuuksien kuohuessa Ranskassa oli hän osannut säilyttää joukkojensa kunnioituksen, ja hän oli siihen aikaan ainoa ranskalainen sotapäällikkö, jonka ei ollut pakko taistella sotamiestensä keskellä vallitsevaa kapinaa vastaan. Kesällä 1790 oli muuan sotaväenosasto Nancyssa nostanut kapinan päällikköään vastaan, mutta puuttumalla yhtä nopealla kuin voimakkaallakin kädellä asiaan oli Bouillé osannut palauttaa kapinoitsijat velvollisuuksiensa tielle. Kansalliskokous Pariisissa oli tämän johdosta julkilausunut hänelle kiitollisuutensa.
Kenraalin oivallettua, että kuningasta pidettiin vangittuna, oli hän heti ajatellut tarjota hänelle apua pelastumiseen.
Marraskuun ensi päivinä 1790 oli hän jo antautunut yhteyteen kuninkaan kanssa. Parooni Goguelatin kautta hän oli lähettänyt kuninkaalle pitkän salamerkeillä kirjoitetun kirjeen, jossa kehotti kuningasta viipymättä vetäytymään johonkin kaupunkiin valtakunnan rajalla.
Bouillé lupasi suojella pakoa ja asettaa joukkonsa kuninkaan käytettäväksi; edellyttämällä, että nämä pysyivät uskollisina kuninkaalle, oli Bouillén armeija kyllin voimakas turvatakseen kuninkaallisen perheen pakoa.
Olemme nähneet, ettei Ludvig hyväntahtoisesti ottanut vastaan tätäkään ehdotusta. Hän antoi Bouillén neuvojen joutua unheeseen, huolimatta siitä, että kenraali yhä edelleen koki taivuttaa häntä ja teki tiettäväksi, että turmelus oli alkanut voittaa alaa hänenkin joukoissaan ja ettei hän kohtapuoleen ollut varma kuin vain muutamien harvojen rykmenttien uskollisuudesta.
Vasta tuon myttyyn menneen Saint-Cloudin matkan jälkeen lähetti Ludvig parooni Goguelatin viemään Bouillélle sanan, että hän oli päättänyt totella kenraalin neuvoa ja jättää Pariisin.
Kuningas ilmoitti aikovansa lähteä Pariisista 15. päivänä toukokuuta ja pyrkivänsä Montmédyyn kenraalin joukkojen turviin, ei kauas valtakunnan rajalta.
Tästä tiedon saatuaan ryhtyi Bouillé heti valmistuspuuhiin.