"Minä ajan itse, koska en tahdo vaunujani rikottavan", vastasi kreivi seisauttaen hevoset.
"Miksi on vaunut noin isot? Aiotteko kuljettaa pois kokonaisen balettiseurueen?"
"En, teidän korkeutenne, sen jätän teidän tehtäväksenne", vastasi
Fersen. "Hyvästi!"
"Hyvästi, ja onnea matkalle!"
Tämän yhtymyksen olisi pitänyt panna Fersenin arvelemaan. Hän tiesi miten katkerata vihaa herttua tunsi kuninkaallista sukulaistaan kohtaan. Saadessaan ensi tiedon kuninkaan paosta, iskisi herttuan ajatus heti noihin römö-vaunuihin, ja luultavasti hän silloin ilmoittaisi tämän seikan kuninkaan vainoojille.
Mutta Fersen ei ottanut tätä lukuun. Vaunut seisoivat yli kahdeksan päivää hänen pihassaan kaikkien nähtävinä.
Lähtö siirrettiin edelleen tällä kertaa kesäkuun 15. päivästä 20. päivään.
Jotta tuuma ei kohtaisi esteitä jo aivan alussa, oli keksittävä keinoja vakoojain eksyttämiseksi.
Ludvig XVI:nnella oli nyt ensi kerran tilaisuus käyttää hyödykseen kätevyyttään käsityöläisenä. Kahden uskotun palvelijan avustamana laittoi hän prinsessa Elisabethin huoneeseen oven, jota ei hevin huomannut, jollei tyystemmin tarkastanut seinää.
Heillä oli siis varattuna uloskäytävä; vaunut olivat kunnossa, ja nyt oli vain hankittava passi.