Sotamiehet olivat saapuneet varhain aamulla.
Matkailijoita odotettiin tuleviksi puolenpäivän maissa. Choiseul tähysteli lakkaamatta maantielle päin. Kello tuli kaksi, kolme, neljä — mutta ei mitään kuriiria näkynyt, eikä kuninkaallisia vaunuja saapunut.
Viisikymmentä sotamiestä olisi milloin hyvänsä herättänyt huomiota moisessa vähäpätöisessä kyläpaikassa, mutta erinäiset asianhaarat vaikuttivat, että heidän läsnäolonsa tähän aikaan tuli erittäin huomattavaksi. Tuo kylä pahainen oli nimittäin kieltäytynyt maksamasta erästä säädettyä veroa, ja viranomaiset olivat uhanneet käyttää väkivaltaa. Ja nyt luulivat nuo kelpo ihmiset, että husaarit oli tässä tarkoituksessa lähetetty heidän kyläänsä.
Porvarit kokoontuivat ja kirkonkelloja soittamalla pyydettiin apua lähikylistä. Pelkoon sekaantui uteliaisuutta ja tuo pieni aseestettu joukko ympäröittiin.
Johtajien asema alkoi pian käydä tukalaksi. Turhaan vakuuttivat he tulleensa saattamaan erästä kallisarvoista kuormastoa, jota odotettiin. Heitä ei uskottu. Sotamiehet, joita asukkaat vuoroin pilkkasivat, vuoroin mielistelivät, pitkäksyivät odottamista, ja Choiseul alkoi peljätä, että hänen joukkonsa liittyisivät kansaan ja päinvastoin vaikeuttaisivat kuninkaan matkaa, sen sijaan että olivat määrätyt sitä helpottamaan.
Kello oli sillä välin tullut viisi. Olihan pakosuunnitelma voinut mennä myttyyn. Choiseul arveli pitemmän viipymisen käyvän turmiolliseksi, ja kun Goguelat oli samaa mieltä, niin päättivät he lähteä pois kylästä. Husaarit poistuivat Clermontin suuntaan ja kiersivät Saint-Menehouldin, jossa ohiratsastava sotaväenosasto niinikään oli säikähdyttänyt väestöä.
Sotamiesten lähdettyä hajautui ihmisjoukko heti, ja kaikki oli jälleen tyyntä Pont Sommeveslessa.
Tunti sen jälkeen ajoivat kuninkaalliset vaunut kylään. Passin avulla pääsi kuningas ilman muuta matkustamaan edemmäs. Mutta hän oli varmasti odottanut tapaavansa täällä uskollisia ystäviä, ja häneen vaikutti ilkeän hämmästyttävästi, ettei hän täällä kohdannut Choiseulia eikä nähnyt vilahdustakaan kuninkaallisista sotamiehistä.
Saint-Menehouldissa ei myöskään tavattu tuota odotettua saattojoukkoa. Kolmekymmentä rakuunaa d'Andoisin johdolla oli tosin saapunut kylään, mutta kun asukkaat olivat levottomia ja kiihtyneitä, oli johtaja katsonut viisaammaksi antaa sotamiesten hajautua kylään kääntääkseen asukkaiden huomion pois vaunuista.
d'Andois lähestyi vaunuja. Muiden huomaamatta sai hän kuiskatuksi madame de Tourzelille: