Hovimiehet halveksivat tuota säästäväistä, harvasanaista prinssiä, joka eleli kauneuden valtakunnan ulkopuolella. Mutta kansa kutsui häntä "ikävöiden odotetuksi". Ollessaan kävelymatkoilla maaseuduilla poikkesi hän mielellään talonpoikain matalaisiin majoihin, puheli kansanmiesten kanssa ja puristi heidän käsiään.
Kahden lahjakkaamman veljensä seurassa ollessaan huomasi hän helposti, että kunnianosotukset tarkoittivat heitä eikä häntä. Tämä lannisti vielä enemmän hänen mieltään ja teki hänet ujommaksi ja epäröivämmäksi kuin hän muuten luonnostaan oli.
Tuskallinen tunne, joka johtui siitä, että hän näki kaikkein pitävän häntä halpana, loi katkeruutta hänen sieluunsa. Lapsena nähtiin hänen usein itkevän sillä välin kuin sisarensa leikkivät hänen ympärillään.
Tämmöisinä hetkinä oli Adelaide täti lähestynyt häntä ja puristanut häntä sydäntään vasten, laskien siten perustuksen luottavaiselle ja tuttavalliselle suhteelle, joka vallitsi heidän välillään.
Ludvig oli vilpitön; hän rakasti kansaa. Mutta häneltä puuttui sitä lujuutta, joka herättää kunnioitusta. Hänen hyvyytensä muuttui usein heikkoudeksi, hänen avosydämisyytensä kasvoi huimaksi kiihkeydeksi, hänen pilansa oli jokseenkin kuivaa.
Kaitselmus oli antanut tälle kuninkaan pojalle varsin porvarillisen ulkomuodon.
Hän oli lyhytvartinen ja kömpelö. Hänen päänsä oli kaunis ja hän kantoi sitä arvokkaasti; mutta liiaksi kaartuva otsa, mulkoilevat, likinäköiset, kiillottomat silmät antoivat hänen kasvoilleen epämääräisen, vähemmin mielevän ilmeen, minkä hänen horjuva käyntinsä ja ujo ryhtinsä teki sitä paremmin huomattavaksi.
Hänen äänensä oli kova, milloin se ei ollut muuttunut vinkumiseksi. Hänen hiuksensa sojottivat suorina kaikille suunnille, mikä oli seurauksena siitä, että hän tapasi ehtimän takaa pujottaa sormiaan niiden läpi. Hän kävi usein puettuna likaisiin vaatteisiin sekä kädet mustina, ja häneltä puuttui yleensä niitä ulkonaisia etuja, joita vanhan ja jalon suvun jälkeläiseltä sopii odottaa.
Hän kaihtoi naisia; heidän seuransa oli hänelle koko kiusa. Kun hänen tunteensa vihdoin heräsivät sitä viehättävää naisolentoa kohtaan, joka oli määrätty hänen kanssaan kokemaan samoja kohtaloita, ei hänen rakkautensa pitkään aikaan kyennyt hänen ujouttaan voittamaan. "Hän ei ole toisten kaltainen", sanoi Ludvig XV hänestä. Ja eräs hovimies oli kylläkin oikeassa nimittäessään häntä "paraimmaksi, joskaan ei miellyttävimmäksi ihmiseksi kuningaskunnassa".
Hääaterialla oli kruununprinssi syönyt tavallisella tolkuttomalla ruokahalullaan.