Kaikki oli hiljaista ja rauhallista; kaupungin asukkaat näyttivät vaipuneen sikeään uneen. Ei löydetty hevosia eikä keksitty sotamiehiä.

Matkustajat alkoivat käydä levottomiksi. Marie Antoinette astui alas vaunuista, koputti useihin oviin ja tiedusteli vastaantulijoita, mutta kukaan ei osannut antaa hänelle hänen kaipaamiaan tietoja.

Lähes tunnin ajan käyskentelivät kuningas ja hän ihmisistä tyhjiä katuja pitkin. Hevoset olivat väsyneet, kuski tuli kärsimättömäksi ja uhkasi riisua pois hevoset ja ajaa kotiin.

Pyynnöillä ja lupauksilla saatiin hänet jäämään, ja matkustajat päättivät lähteä pitkittämään matkaa toivoen tapaavansa kaivatun Bouillén ja hevoset toisella puolen siltaa.

Jyhkeät vaunut vierivät katuja pitkin, saavuttivat holvin, mutta kohtasivat siinä sivuuttamattomana esteenä kärryt, jotka tien salpaamiseksi oli kaadettu sisäänkäytävän eteen.

Ihmisvarjoja vilahteli yön pimeydessä. Hälinää ja melua tunki vaunuissa olijain kuuluville.

Hiljaisen mutinan läpi erottautui miehen ääni. Se oli Drouet, joka oli aikaa ennen kuninkaallista perhettä ehtinyt tänne ja heti mennyt kaupungin pormestarin, Saucen luo, joka oli pyytänyt häntä ja muita avukseen ehkäisemään kuninkaallisten pakoa.

Käytiin kiinni hevosiin ja huudettiin, että jos he vielä ajavat askeltakaan, niin heidät ammutaan.

Kuskilaudalla istuvat kaartilaiset tahtoivat antautua epätasaiseen taisteluun, mutta kuningas kielsi sen.

"Keitä te olette?" huusi eräs ääni. "Ja minne olette matkalla?"