Sauce oli jättänyt heidät, sanoen lähtevänsä tyynnyttämään kansanjoukkoa. Hän oli hyväntahtoisen näköinen. Kuningas luotti häneen ja luuli huomanneensa, että kansa näytti enemmän hämmästyneeltä kuin vihamieliseltä. Mutta vaikka kylän asukkaat olivat koettaneetkin estää hänen matkaansa, niin saapuisihan kenraali Bouillé ennen pitkää joukkoinensa ja auttaisi häntä etemmäs.
Tieto siitä, että oli pidätetty vaunut ja matkustajat viety Saucen taloon, sai yön kuluessa joukottain aseilla varustettuja talonpoikia lähiseuduilta rientämään Varennesiin.
Kellot kirkontornissa soivat edelleen, ja rummun pärähdykset kaikuivat päästä päähän muutoin niin hiljaisilla kaduilla. Kiihottuneita ihmisiä kokoontui pormestarin oven ulkopuolelle.
Sauce astui jälleen sisään kuningasparin luo. Mikäli kansa tiesi kertoa — lausui hän Ludvigille — oli hänellä kunnia nähdä kuningas ja hänen perheensä talossaan, ja hän lisäsi, että porvarineuvostossa oli paraikaa keskustelun alaisena kysymys, sallittaisiinko heidän jatkaa pakoaan.
Muutamia silmänräpäyksiä emmittyään selitti Ludvig, että kyläläiset olivat erehtyneet ja että hän oli vain halpa porvari, joka halusi jatkaa matkaansa niin pian kuin suinkin.
Kansanjoukon yllyttämänä rupesi nyt Sauce puhumaan aivan toisella äänellä. Hän soimasi kiivaasti kuningasta siitä, että tämä pakeni kansansa luota yhtyäkseen maan vihollisiin.
Kuningas änkytti, väitti yhä olevansa toinen henkilö kuin minä häntä pidettiin, eikä ollut ymmärtävinään laisinkaan mistä oli kysymys.
Sauce intoutui yhä enemmän. Kuningatar oli ensi alussa seisonut hievahtamatta eikä ollut puhunut sanaakaan. Mutta tämä sananvaihto pikkukaupungin pormestarin ja toiselta puolen kuninkaan välillä, joka ei tahtonut omaksua arvoaan, ajoi häpeän punan hänen kasvoillensa.
"Jos te tunnette kuninkaan, niin osottakaa hänelle kunnioitusta!" huusi hän kiivaasti. Hänen äänensä vapisi katkeruudesta ja häädetyistä kyynelistä.
Sauce mykistyi; Marie Antoinetten säihkyvä katse oli yhtäkkiä ehkäissyt hänen sanatulvansa.