Huolimatta salajuonista ja vehkeistä, joita Marie Antoinetten ympärillä punottiin, ei hänen ensi esiintyminensä Ranskassa tehnyt läheskään epäedullista vaikutusta.
Kuningas tunsi itsensä hetkeksi aivan kuin nuortuneeksi nähdessään tuota kaunista viatonta lasta, joka toi muassaan puhtaan tuulahduksen hovin saastutettuun ilmapiiriin. Hän pani tosin merkille, että Marie Antoinette oli liiaksi vilkas ja lapsellinen, mutta arveli kumminkin, että se oli anteeksi annettavaa hänen nuoruuteensa katsoen.
Kuningas antoi hänelle runsaasti lahjoja. Marie Antoinetten saapuessa oli kuningas lahjoittanut hänelle timanttikoristeen. Hääpäivänä antoi hän miniälleen rasian, täynnä koristimia. Sittemmin lahjoitti hän Marie Antoinettelle kaikki prinsessavainajan jalokivet ja helmet sekä kaulanauhan, joka aikanaan oli kuulunut Ranskan kuningattarelle, Anna Itävaltalaiselle.
Väestö oli tavattomasti mieltynyt hänen ystävälliseen, kohteliaaseen käytökseensä. Useimmat hänen palvelijoistaan olivat hyvillään siitä hienotuntoisesta tavasta, jolla hän heitä kohteli. Vanhat hovimiehet olivat ihastuneita häneen; ministeri Choiseul, joka kauan oli keskustellut hänen kanssaan, oli vallan hurmautunut, jättäessään hänet.
Mutta Itävallan lähettiläs, kreivi Mercy-Argenteau, joka tunsi Versaillesin olot sekä ranskalaisen kansanluonteen, ei ollut sokea niiden vaarojen suhteen, joita tämä ystävällinen vastaanotto saattoi kantaa helmassaan.
"Ei pidä antautua kruununprinsessan hyvin ansaitun menestyksen sokaistavaksi", kirjoitti hän keisarinnalle muutamia kuukausia Marie Antoinetten tulon jälkeen, "vaan muistettakoon, että niin vaihemielisen ja vilkasluontoisen kansan keskellä ja vehkeilylle niin alttiissa hovissa on paljo helpompi alussa voittaa kuin ajan pitkään säilyttää suosiota."
Hänen läheisyydessään oli liian paljon sellaisia ihmisiä, joilla oli hyötyä hänen vahingoittamisestaan; nuoren ruhtinattaren ulkonaiset ominaisuudet olivat sitä paitsi liiaksi loistavat, ollakseen hänelle vaaraa tuottamatta. Hän ei ensi hetkestä asti kyennyt harkitsemaan ja salaamaan ajatuksiaan eikä punnitsemaan sanojaan, vaan toi kaikki tunteensa julki. Välitön avomielisyys, joka oli yksi hänen sulojaan, oli samalla hänen vaarallisimpia loukkauskiviäänkin. Hänen helposti herätetty luottavaisuutensa saattoi hänet alttiiksi juoruille ja vehkeille, samalla kun hänen hyvä sydämensä teki hänet aseettomaksi kaikkia niitä vastaan, jotka hakivat hänen suosiotaan.
Seuraava kirje, jonka Marie Antoinette kirjoitti äidilleen 12. p. heinäkuuta 1770, antaa kuvauksen siitä, miten hänen päivänsä kuluivat:
"Teidän Majesteettinne on niin rakastettava, että haluaa tietoa oloistani sekä miten minä kulutan päiväni. Tahdon siis kertoa, että nousen ylös kello 10 tahi kello 9 1/2. Pukeuduttuani luen ensimäisen aamurukoukseni. Sitten syön aamiaista, jonka jälkeen lähden tätieni luo, ja kohtaan siellä tavallisesti kuninkaan; tämä vierailu kestää kello 10 1/2. Kello 11 menen ja annan käherryttää tukkani. Kello 12 kutsutaan hovin henkilökunta sisään, ja silloin saa ken hyvänsä tulla, lukuunottamatta alhaista kansaa. Minä maalaan kasvoni ja pesen käteni kaikkien nähden. Lopulta menevät herrat ulos ja naiset jäävät jäljelle; minä pukeudun heidän läsnäollessaan. Puolipäivän aikaan pidetään jumalanpalvelus; jos kuningas on Versaillesissa, menen yhdessä hänen, mieheni ja tätieni kanssa kuulemaan messua. Jos hän on poissa, menen kruununprinssin kanssa kahdenkesken, mutta aina samaan aikaan. Jumalanpalveluksen päätyttyä syömme päivällistä kahden, ja koko maailma on sitä katselemassa. Mutta se kestää korkeintaan puolitoista tuntia, sillä me syömme kumpikin varsin sukkelasti.
"Sieltä lähden kruununprinssin luo, ja jos hän on työssä, palaan omiin huoneisiini. Minä kirjoitan, luen ja teen työtä, minulla nähkääs on tekeillä kuningasta varten liivit; työ ei tosin suju nopeasti, mutta toivon niiden kumminkin muutaman vuoden perästä tulevan valmiiksi. Kello kolme lähden jälleen tätieni luo, ja sinne tapaa kuningaskin samaan aikaan tulla. Kello neljä tulee apotti luokseni, joka päivä kello viisi tulee pianon- tai laulunopettaja, joka viipyy kello kuuteen. Kello 6 1/2 menen melkein aina tätieni luo, milloin en lähde ulos kävelemään; huomattava on, että mieheni hyvin useasti seuraa minua sinne. Kello 7:stä kello 9:ään soitetaan; mutta milloin ilma on kaunis, lähden minä ulos kävelylle, ja silloin ei soiteta minun vaan tätieni luona. Kello yhdeksän syömme illallista. Jos kuningas ei ole kotona, tulevat tätini syömään meidän kanssamme, mutta milloin kuningas on kotona, menemme me heidän luokseen syömään. Me odotamme kuningasta, joka tavallisesti tulee kello 10 1/2. Odottaessani minä istuudun suureen sohvaan ja nukun kunnes kuningas tulee; milloin hän ei ole siellä, käymme nukkumaan kello yksitoista. Siinä koko meidän päivämme."