Heinäkuun 6. p:nä toimitti hän Paduasta kehotuksen useille Europan hoveille, että nämä liittyisivät yhteen pelastaakseen Ranskan kuninkaan. Mutta hän kieltäytyi nimenomaan antamasta apuaan vastavallankumouksen toimeenpanoon. Leopold suositteli sovittelupolitiikkaa; hän toivoi saatavan rakennetuksi sovinnon uuden hallitusmuodon pohjalla, eikä siirtolaispuolueen kevytmielisyys ja kokemattomuus ollut jäänyt häneltä huomaamatta.
Tieto siitä, että kuningas ja hänen perheensä olivat paenneet Pariisista, oli herättänyt hurjaa riemua osassa siirtolaisia. Oli varusteltu juhlia, joita oli määrä viettää niin pian kuin saataisiin tietää, että Ludvig onnellisesti oli päässyt rajan yli.
Suuresti kuitenkin erehtyy, jos luulee kaikkien maasta siirtyneiden toivoneen, että onnenpyörä käännähtäisi Ludvigin ja Marie Antoinetten eduksi. Suuret tapahtumat, joita sattui joka päivä, kasvavat vaarat, jotka uhkasivat vanhojen säätyjen hajottamisella, eivät suinkaan tehneet taistelua kuningasvallan puolesta yksimieliseksi.
Suuri osa maasta siirtyneitä oli kauan ollut tyytymätön kuninkaaseen. "Maastamuutto kasvaa", kirjoitti Marie Antoinette veljelleen Leopoldille, "ja se on suuri onnettomuus. Aateli syöksee meidät turmioon, ja jättää meidät vaaroille alttiiksi. — Meidän on pakko pelastaa itsemme heidän avuttaan."
Siinä pienessä hovissa, jossa Artoisin kreivi piti valtikkaa ja joka ensin kokoontui Turinissa sekä sittemmin Koblenzissa, oli monen mielestä kuningasvallan todellinen voima kätkettynä.
Koblenz oli siihen aikaan kuin jokin Saksan Pariisi, ja Artoisin kreiviä olivat maasta siirtyjät jo ammoin tottuneet pitämään kuningasvallan edustajana. Ja niiden joukossa, jotka ympäröivät häntä, oli paljon sellaisia, jotka suinkaan eivät salanneet, että he tunnustivat oikeaksi hallitsijakseen Artoisin kreivin eikä kuningasta Pariisissa. Heille se ei siis voinut läheskään olla mikään pettymys, kun he saivat tiedon kuninkaan vangiksi joutumisesta, vaan iloitsivat he päinvastoin siitä, koska se soi heille suurempaa vapautta harjoittaa peliään. Vieläpä heiltä siinä määrin puuttui hienotuntoisuutta, että he päästivät ilonsa äänekkäällä tavalla ilmi.
Provencen kreivi oli puolisoineen lähtenyt Pariisista samana päivänä, jona kuningasperhe oli paennut toiselle suunnalle.
Hän oli toistaiseksi pannut Koblenzin matkansa määräksi, ja kun hänellä oli parempi onni kuin veljellään, onnistui hänen myös liittyä Artoisin kreiviin.
Hän oli paljoa tyytyväisempi omasta pelastumisestaan kuin pahoillaan
Ludvigin vastoinkäymisen johdosta.
Fersen esitti hänelle yhteistoiminnan suunnitelman kuninkaan pelastamiseksi. Prinssi kuunteli tyvenesti mitä kreivillä oli sanottavaa hänelle, mutta antoi vältteleviä vastauksia eikä millään tavalla ilmaissut omia toiveitaan ja hankkeitaan.