Mutta hänen ponnistuksensa jäivät tuloksia vaille. Seuraava ote Marie Antoinetten kirjeestä sisarelleen Marie Christinelle osottaa tämän varmaksi:
"Onpa hetkiä, jolloin minun tekee mieleni lähettää rakas Lamballeni Leopoldin luo. Voisihan hän ennakolta puhua sinun kanssasi, saadakseen tietää, miten hänen on meneteltävä hovissa. — Salaisesti ja minua auttaakseen on hän lähtenyt vaivaloiselle matkalle Englantiin. Kuningatar ja hänen tyttärensä vastaanottivat hänet sangen suosiollisesti, mutta kuningas on pimitetty. Hallitsijana maassa on ministeri, ja tämä on selvin sanoin tehnyt prinsessalle ymmärrettäväksi, että me olemme itse syypäät onnettomuuksiimme."
Ranskasta saapui prinsessalle uutisia toinen toistaan masentavampia, ja Englannissa sammuivat kaikki toiveet. Pariisin levottomuuksien kaiku kuului Lontooseen saakka ja toi joka päivä uusia tietoja hänen rakasta kuningatartaan uhkaavasta vaarasta.
Hänen tehtävänsä vieraassa maassa oli pian suoritettu. Kirjeessä toisensa jälkeen pyysi hän lupaa saada palata Ranskaan. Turhaan rukoili Marie Antoinette, ettei hän vielä kerran syöksyisi tiikerin kitaan. Mitä suurempi vaara oli, sitä suurempaa mielihyvää ja iloa tuotti hänelle sen uhmaaminen.
Ystävättäret esittivät mitä erilaisimpia syitä, toinen saadakseen luvan palata Ranskaan ja toinen saadakseen paluun ehkäistyksi. "Se oli", lausuu Lescure, "jaloa ja mieltäliikuttavaa hellyyden kilvoittelua uhrin tarjoojan ja uhrista kieltäytyjän välillä."
Marie Antoinetten kirjeet prinsessalle 1791 vuoden jälkipuoliskolla tuovat ilmi kuningattaren tunteet; ne osottavat hänen mitä hartaimmasti halunneen nähdä ystävätärtä luonaan samalla kun hän pelkäsi kutsua häntä kotiin.
"Rakas Lamballeni", kirjoitti kuningatar syyskuun alussa, "et voi
aavistaa millaisessa mielentilassa olen ollut sinun lähdettyäsi.
Elämän perustus on rauha, ja minusta on kovin tuskallista, kun
täytyy olla tätä ehtoa vailla. Viimekuluneina päivinä on kansa
ollut niin kiihtynyt hallitusmuodon takia, ettei tiedä mitä voi
olla odotettavissa. Tapahtuu niin paljon kauheata meidän
ympärillämme… Olemme kuitenkin tehneet jotakin hyvää. Oi jospa
kansa tietäisi sen! Tule takaisin, rakas sydämeni, tarvitsen niin
hyvin sinun ystävyyttäsi! Elisabeth tulee juuri nyt sisään ja
pyytää saada liittää tähän muutamia rivejä. Hyvästi, hyvästi!
Syleilen sinua koko sielustani.
Marie Antoinette."
Tämän kirjeen reunaan on Ludvig XVI:nnen sisar kirjoittanut:
"Kuningatar sallii minun lausua, kuinka suuresti rakastan teitä.
Hän ei ikävöi teitä hartaammin kuin minä.