Monta etevää miestä oli v. 1789 ihastuneena heittäytynyt vallankumouksen syliin.
He olivat taistelleet Ludvig XVI:nnen yksinvaltiutta vastaan. Mutta he eivät mitenkään halunneet nähdä häntä vainottuna ja onnettomana miehenä; ja heidän oli vaikea uskoa todeksi huhua, jota lakkaamatta levitettiin kansassa, että Ludvig oli tehnyt salaisen liiton valtakunnan vihollisten kanssa.
Linnassa tehtiin tuhkatiheään käyntejä, jotka todistivat, että vielä oli aatelinkin keskuudessa osanottoa ja uskollisuutta säilyneenä.
Kahdeksankymmenvuotias marsalkka Mouchy oli kesäkuun 20. p:nä asettunut kuninkaan eteen suojellakseen häntä.
Kun hän seuraavana päivänä saapui linnaan, riensi Marie Antoinette häntä vastaan ja huudahti:
"Olen kuullut kerrottavan millaisella rohkeudella te puolustitte kuningasta, ja minä olen teille siitä yhtä kiitollinen kuin hänkin."
"Madame", vastasi vanhus, ilmeisesti tarkoittaen niitä sukunsa jäseniä, jotka olivat osaltaan vaikuttaneet vallankumouksen puhkeamiseen, "se mitä minä olen voinut saada aikaan, on varsin vähän siihen vahinkoon verraten, jonka minä toivoisin voivani hyvittää. Minä en tosin itse ole sitä tuottanut, mutta se koskee minuun sangen läheltä."
Marsalkka Mouchyn jälkeen seurasi Malesherbes. Iäkäs valtiomies oli vastoin tapaansa vyöttänyt itsensä miekalla.
"Siitä on kauan kun te olette kantanut miekkaa", lausui hänelle eräs hoviherroista.
"Olette oikeassa", vastasi entinen ministeri, "mutta kenpä ei silloin tarttuisi aseisiin, kun kuninkaan henki on vaarassa?"