Roederer toisti ilmoituksensa. Mutta kuningatar vastusti edelleen suuttuneena mokomaa pelkurimaista päätöstä.
"Me olemme siis aivan yksin!" huudahti hän.
"Te olette aivan yksin. Vastarintaa on mahdoton ajatella; koko Pariisi on liikkeessä. Tahdotteko, madame, ottaa vastuullenne, että kuningas ja teidän lapsenne tulevat ehkä murhatuksi — puhumattakaan kaikista niistä uskollisista palvelijoista, jotka teillä on ympärillänne?"
"Jumala varjelkoon minua siitä!" huudahti Marie Antoinette. "Jospa minä vain yksin saisin olla uhrina!"
Hän oli niin kiihdyksissään, että hänen kasvonsa ja kaulansa yhtäkkiä karahtivat tummanpunaisiksi, ja suuret hikipisarat valuivat pitkin hänen poskiaan.
Kuitenkin olisi vielä ollut mahdollista pelastaa kuningas ja hänen perheensä. Napoleon, joka nuorena upseerina oli ollut näitten tapausten näkijänä, on lausunut, että jos hänellä vain olisi ollut kaksi pataljoonaa sveitsiläisiä ja muutamia ratsumiehiä käytettävissään, olisi hän ottanut antaakseen kapinoitsijoille läksytyksen, jota nämä eivät hevillä olisi unhottaneet. Ja Barbaroux, kiihkoinen vallankumousmies, on lausunut: "Hairahdukset, joita kapinoitsijain puolelta tehtiin, hyökkääjäin puutteelliset toimiohjeet, toisten pelkuruus ja toisten kunnottomuus olisivat tuottaneet hovipuolueelle voiton, ellei kuningas vain olisi jättänyt paikkaansa. Jos hän olisi näyttäytynyt, jos hän olisi noussut ratsaille, olisi väestön enemmistö ollut hänen puolellaan."
Kuningatar rukoili puolisoaan asettumaan puolustajain etupäähän. Mutta
Ludvig epäröi eikä ollut halukas siihen.
"Lähtekäämme", kehotti hän. Mutta kuningatar yhä kieltäytyi lähtemästä Tuilerioista. Vasta kun Ludvig kyynelsilmin selitti, ettei hän suostunut lähtemään linnasta ilman häntä, myöntyi hän, toivoen voivansa pelastaa hänen ja lastensa hengen.
Vielä kerran kääntyi kuningatar Roedererin puoleen.
"Te vastaatte kuninkaan persoonasta, te vastaatte pojastani", virkkoi hän.