Mutta kreivi Mercyn sekä osaksi puolisonsa kehotuksista taipui kruununprinsessa vihdoin jonkun verran muuttamaan mieltään. Sovittiin siten, että lähettiläs eräissä hovikemuissa lyöttäytyisi puheisiin jalkavaimon kanssa; kruununprinsessan piti silloin astua esiin ja lausua parisen sanaa.
Joutui ilta. Kaikki sujui alussa toiveita myöten. Mercy astui madame du
Barryn luo, ja Marie Antoinette lähti kierrokselleen ympäri salonkia.
Hän läheni sitä paikkaa, missä kreivitär seisoi, kun kruununprinsessa Adelaide, joka ei hetkeksikään päästänyt häntä näkyvistään, äkkiä korotti äänensä.
"Meidän on jo aika lähteä. Tule!" huudahti hän.
Kuultuaan tämän kolean äänen, kruununprinsessa joutui kokonaan ymmälle.
Hämillään riensi hän pois, eikä aiotusta lähentymisestä tullut mitään.
"Neuvoillanne ei ole mitään tehoa", lausui kuningas kreivi Mercylle; "minun on välttämätön tulla teille avuksi."
Ludvig XV oli tyytymätön, hänen rakastajattarensa loukkaantui. Mercy säikähtyi ja alkoi peljätä, että hallitsijan viha saattaisi hänet ryhtymään tuhoa tuottaviin toimenpiteisiin. Tätä ehkäistäkseen kääntyi hän Maria Teresian puoleen ja pyysi keisarinnan ottamaan asian hoimiinsa.
Keisarinna keskusteli parhaillaan Preussin ja Venäjän kanssa Puolan ensimäisestä jakamisesta. Hänen jalomieliselle luonteelleen oli ylen vaikeata suostua ottamaan osaa poliittiseen tekoon, joka hänen omien sanojensa mukaan "heitti häpeätahran koko hänen hallitustoimiinsa". Vaikka kreivi Kaunitz ja hänen oma poikansa Josef koettivat saada häntä siihen taipumaan, halusi hän omasta puolestaan viivyttää asiata.
Uuden liiton solmiminen Ranskan ja Itävallan välillä näytti hänestä olevan ainoa keino, jolla tämä saattoi tapahtua. Hänellä oli sen vuoksi täysi syy kehottaa Marie Antoinettea osottautumaan suosiolliseksi sille puolueelle, jolla sillä kertaa oli valta käsissään.
Hän ei siihen aikaan ollut koskaan maininnut tyttärelleen kreivitär du Barrya. Mutta nyt purki hän koko nuhteiden tulvan yhtäkkiä Marie Antoinetteen. Hän ilmaisi tässä käsityskannan, joka oli ristiriidassa hänen oman mielenlaatunsa kanssa, sillä muutoin piti hän aina erittäin tarkkaa huolta siitä, että kansalla olisi mitä korkeimmat ajatukset hänen siveellisistä periaatteistaan.