Ludvig sulki pojan syliinsä; ajatus, että hän tulisi menettämään poikansa, täytti hänen sydämensä haikealla surulla.
Kaarle Ludvig ei käsittänyt isänsä mielenliikutusta eikä ottanut osaa hänen suruunsa. Hän rakasti äitiään enemmän kuin muita, ja tieto siitä, ettei hänen tästä puolin tarvitsisi olla erillään äidistään, täytti hänen rintansa ilolla.
Kaksi tuntia sen jälkeen kuninkaan huomio kiintyi askeleihin, jotka kuuluivat portailta. Chambon — Pariisin silloinen pormestari — sekä Santerre, Chaumette ja Colombeau tulivat noutamaan häntä konventtiin. Ludvig kuunteli tyynesti, kun heidän muassaan oleva asiapaperi hänelle luettiin. Mitään virkkamatta nousi hän vaunuihin.
Sade piiskoi vaununikkunoita, ja kaduilla laulettiin:
"Tyrannin verta jo nähdään kerta."
Kuninkaan tultua oikeussaliin, luettiin syytöskirja julki. Ludvig oli istuutunut puheenjohtajan eteen, samalle paikalle, jossa hän muutamia vuosia ennen oli vannonut uskollisuutta valtakunnan uudelle hallitusmuodolle.
Tyynesti vastasi hän kaikkiin kysymyksiin. Hän anoi asianajajaa, ja tähän pyyntöön suostuttiin.
Kello seitsemän iltapäivällä palasi hän Templeen. Ajatus perheestään valtasi hänet kokonaan. Hän pyysi saada tavata kuningatarta, mutta hänen pyyntönsä evättiin.
8.
Kuningas tuomitaan kuolemaan.