Se vastaanotetaan yleisön puolelta hiiskumattomalla äänettömyydellä.
Marie Antoinette pysyy liikkumattomana; vain tuokion ajan näkyy hämmästys kuvastuvan hänen kasvoillaan. Sen jälkeen lähtee hän oikeussalista, otsa kohotettuna ja suomatta tuomareille enempää kuin kenellekään läsnä olevista katsettakaan.
[Chauveau lausuu muistokirjoitelmissaan, että kuningatar oli hämmästyksestä menehtyä ja että hän viimeiseen asti oli toivonut pelastuvansa. Mutta vaikka tämä onkin hänen puolustajansa kertomaa, näyttää silti kaikki viittaavan siihen, että kuningatar jo aikaa sitten oli luopunut kaikista turhista toiveista. Joka tapauksessa on hänen heikkoutensa ollut vain tuokion kestävä ja hänen hämilläolonsa tuskin huomattava. "Le Moniteur" ja "Le Bulletin du Tribunal révolutionaire" kertovat molemmat yhtäpitävästi, ettei vähintäkään mielenliikutusta voinut lukea kuolemaan tuomitun kasvoista, ja Chauveau-Lagarde kirjoittaa itse: "Hän ei osottanut vähintäkään pelon, mielenkarvauden tai heikkouden merkkiä.">[
16.
Kuningattaren testamentti. — Kuolemaantuomitun viimeinen päivä.
Kello neljä aamulla Marie Antoinette palasi koppiinsa.
Ensi kertaa Conciergeriessä oloaikanaan jätettiin hänet yksin; molemmat santarmit jäivät oven ulkopuolelle.
Bault oli varmaan saanut käskyn antaa hänelle kirjoitusneuvot, jos hän niitä haluaisi; sillä heti kun kuningatar pyysi niitä, toi Bault hänelle kynän, mustetta ja paperia.
Kuningatar istahti nyt ja kirjoitti mainion kirjeensä prinsessa Elisabethille, jota kirjettä on kutsuttu "Marie Antoinetten testamentiksi".
"Lokak. 16. p. kello 4 1/2 aamulla.