Kreivitär de Noailles ja apotti Vermond olivat ensimäiset, jotka vanhan valtiaan kuoltua riensivät tervehtimään kruununprinssiä ja kruununprinsessaa Ranskan kuninkaana ja kuningattarena, mutta he kohtasivat nuoren parin kyynelten ja tuskan vallassa.
"Oi, Jumalani!" huudahtivat he molemmat polvistuen, "me olemme liian nuoret voidaksemme hallita."
Se oli sydämen huutoa, mutta samalla myöskin järjen ääntä, sillä vielä he eivät olleet läheskään kypsyneet sitä asemaa varten, johon heidän nyt oli astuminen.
Ludvigia, joka vielä ei ollut kahdenkymmenen vuoden ikäinen, oli säännöllisesti pysytetty erillään hallitusasioista. Ja Marie Antoinettella, joka vielä ei ollut yhdeksäätoista vuotta täyttänyt, ei ollut halua eikä mieltymystä valtiontoimiin.
Hovi oli jakaantunut keskenänsä riitaisiin puolueihin; raha-asiat olivat epäjärjestyksessä, kunnioitus kuningasvaltaa kohtaan oli järkäytetty. Vaikeuksia kohosi kaikilla tahoilla, ja kaikkialla huudettiin parannuksia.
Ensimäiset päivät kulki kansa ikäänkuin ilon huumauksessa. Sepitettiin ivallisia sururunoja kuninkaasta, jota kerran oli kutsuttu "suuresti rakastetuksi". Laulettiin:
"Ci-git, Louis, le pauvre roi.
Il fut bon, dit on, mais a quoi?"
Yht'aikaa kuultiin Ludvig XVI ja hänen hurmaavaa puolisoaan ainoastaan siunattavan ja kiitettävän; Henrik IV:nnen patsaan jalustaan kirjoitettiin: "Resurrexit" (Hän on jälleen noussut).
"Mikä kaunis sana", lausui Ludvig XVI, nähtyään kirjoituksen, "jos se vain olisi totta."
Ludvig XV:nnen kuoltua asettui kuningaspari toistaiseksi asumaan pieneen "La Muetten" linnaan Boulognen metsässä. Aamusta aikaisin kokoontui kansaa suuret joukot linnan ristikkoportin ulkopuolelle. Huudot: "Eläköön kuningas!" alkoivat kello kuudelta aamulla ja taukosivat vasta auringon laskiessa. Toivottiin suuria nuorelta kuninkaalta, joka tiedettiin vakaiseksi, tiedokkaaksi ja hyväntahtoiseksi, huolimatta hänen kömpelöstä esiintymisestään; eikä vähempää toivottu nuorelta kuningattarelta, joka oli nähty kauniiksi ja hyväksi.