Sitä hän ei kumminkaan tehnyt, vaan väsytti kuningatarta lakkaamattomilla huomautuksillaan. Siellä — sanoi hän — olisi kuningattaren pitänyt tervehtiä sillä tavalla, täällä toisella tavalla. Eräässä tilaisuudessa oli kuningatar hymyillyt, kun se ei lainkaan sopinut, toisessa tilaisuudessa oli hän nyökännyt päätään, kun olisi pitänyt niiata.
Ylihovimestarinnan ainainen huolenpito oli Marie Antoinettesta, hänen ollessaan kruununprinsessana, tuntunut kiusalliselta. Tämä huolenpito kävi sietämättömäksi hänen tultuaan kuningattareksi.
Maria Teresia neuvoi tytärtään mikäli mahdollista vapautumaan vanhoista muodollisuuksista. Ludvig XVI kehotti puolisoaan luomaan yltänsä tuon ikeen, joka oli hänestä itsestäänkin epämieluinen. Paitsi Marie Antoinetten äitiä ja puolisoa oli vielä kolmaskin, joka herkeämättä kehotti häntä poistamaan vanhoja hovitapoja.
Tuo kolmas oli hänen opettajansa apotti Vermond. Hän oli merkillinen mies sen vaikutusvallan kautta, jonka oli osannut hankkia itselleen kuningattareen — vaikutusvallan, jota hän käytti kerskailematta, vaan joka ei ollut viisaudetta saavutettu. Apotti oli ollut opettajana Sorbonnessa ja kirjastonhoitajana Mazarinin kollegiossa, ennen kuin hänet kutsuttiin Itävallan hoviin.
Hän oli syntynyt köyhistä vanhemmista, ja hänen turhamaisuutensa heräsi ja kehittyi Wienissä, missä Maria Teresia salli hänen viettää illat keisarillisessa perhepiirissä.
Ennen niitä aikoja ei hän ollut koskaan ollut tämän maailman isoisten kanssa missään tekemisissä. Häntä hurmasi vastaanotto, joka tuli hänen osakseen Itävallan hovissa; ja myöhemmin elämässään hän ei mitään niin ihaillut kuin tämän hovin seurapiirissä vallitsevia yksinkertaisia tapoja.
Apotti oli kaikessa esiintymisessään erikoinen. Hän halveksi kunnianosotuksia ja näytti elävän ja toimivan ainoastaan Marie Antoinetten neuvonantajana ja ystävänä. Korkeimmassakin yhteiskunnallisessa asemassa olevia henkilöitä kohteli hän vertaisinaan, — melkein kuin käskynalaisia; ministereitä ja piispoja vastaanotti hän joskus kylpyammeessa istuen.
Versaillesissa Vermondia sekä pelättiin että vihattiin. Ludvig XVI:nnen tullessa kuninkaaksi toivottiin, että apotti tulisi karkoitetuksi. Tehtiin ankaria hyökkäyksiä valtiaan heikkoa tahtoa vastaan, jotta saataisiin kuningasta käskemään hänet pois hovista. Mutta apotti jäi paikoilleen; eikä kuningattaren luottamus häneen järkähtänyt hetkeksikään.
Kuningas ei voinut sietää puolisonsa yksityissihteeriä eikä koskaan puhellut hänen kanssaan. Seuraava pikku tapaus kuvaa mainiosti heidän välistä suhdettaan: Kun Maria Teresian kuolemasta saapui tieto, lähetti Ludvig sanan Vermondille, kehottaen häntä ilmoittamaan surusanoman kuningattarelle. Kun Vermond oli toimen täyttänyt, lausui kuningas hänelle:
"Kiitän Teitä, herra apotti, palveluksesta, jonka olette minulle tehnyt."