Käydessään sotaa Ranskaa ja Preussia vastaan tarjosi hän Ranskalle erityistä rauhaa. Ja kun rauha oli saatu aikaan, jatkoi hän tuttavallista lähentelyään.
Maailmanhistoria kertoo ankaran siveellisen Maria Teresian menneen kiihkossaan niin pitkälle, että kirjoitti kirjeen Ludvig XV:nnen rakastajattarelle, Madame Pompadourille, nimittäen häntä siinä "Rakkaaksi ystävättärekseen". Keisarinna on yksityiskirjeessä kieltänyt tämän väitteen todenperäisyyden. Mutta mitä hän itse ei pannut toimeen, siitä piti huolen kreivi Kaunitz, hänen uskottu neuvonantajansa.
Vaikkei sillä kertaa päästy kohteliaisuuden-osotuksia pitemmälle, ei Ranska kumminkaan näyttänyt olevan kylmäkiskoinen Itävallan ystävyydenvakuutuksille. Ja 1756 solmi Ludvig XV Maria Teresian kanssa sen liiton, joka kantoi seitsenvuotisen sodan helmassaan.
Keisarinna halusi vastaisuudenkin varalta säilyttää tämän liittolaisen, jonka hän nyt oli saanut. Sodan loputtua heräsi hänen kunnianhimoisessa ja toimeliaassa sielussaan ajatus aviollisesta yhteydestä näitten molempien ruhtinassukujen välillä.
Kuningas Ludvig ja hänen ministerinsä Choiseul taipuivat ilolla tähän tuumaan, ja Maria Teresia valitsi nuorimman tyttärensä Ranskan tulevaksi kuningattareksi. Hän toivoi, että Marie Antoinetten kauneus saavuttaisi suuremman vallan naapurivaltakunnan yli kuin mihin hänen omat sotajoukkonsa milloinkaan kykenisivät.
Naimaliitto itävaltalaisen arkkiherttuattaren ja Ranskan tulevan kruununprinssin välillä oli päätetty jo aikoja ennen kuin kihlaus julkaistiin.
Antonian täytettyä yksitoista vuotta saapui nerokas madame Geoffrin vierailemaan Wieniin; keisarinna otti hänet täällä hyvin armollisesti vastaan ja esitti hänelle kaikki tyttärensä.
Madame Geoffrin mielistyi suuresti nuorimpaan prinsessaan.
"Mikä kaunis lapsi", lausui hän, "minä mielelläni ottaisin hänet mukaani."
"Ottakaa vain", sanoi Maria Teresia hyvillään. "Ottakaa hänet mukaanne."