Suuren oopperan tirehtööri, joka halusi päästä hyviin kirjoihin kuningattaren luona, oli kutsuttanut Gluckin Wienistä johtamaan oopperanäytäntöjä Pariisissa.
Marie Antoinetten silmissä ei Gluck ollut ainoastaan suuri säveltäjä, vaan hän oli samalla muisto kruununprinsessan kotimaasta ja hänen lapsuudestaan.
Gluckin "Ifigenia Auliissa" otettiin harjoiteltavaksi ja esitettiin. Ja kruununprinsessa istui hoviaitiossa ja taputti käsiään ja huusi bravo'ta vanhalle opettajalleen.
Mutta ranskalainen yleisö ei ollut ehdottomasti samaa mieltä kuin hän.
Gluckin mestariteos otettiin kylmäkiskoisesti vastaan.
Kappale esitettiin alkupuolella vuotta 1774, ja kreivitär du Barry, joka silloin oli valtansa kukkuloilla, suojeli italialaista säveltäjää Picciniä.
Pian joutuivat saksalaisen ja italialaisen koulun kannattajat keskenään julkivihoihin. Eripuraisuutta syntyi perheiden keskuudessa, ja ystävyyden liittoja purettiin. Kreivitär du Barryn vastustajat huusivat: "Eläköön Gluck! Eläköön kruununprinsessa! Alas Piccini!"
Jouduttiin niin pitkälle, että kavahdettiin toinen toisensa tukkaan teatterisalissa.
Piccinin ihailijat katsoivat hyviin tapoihin kuuluvaksi tukkia korvansa kuullessaan Gluckin musiikkia. Gluckin puoluelaiset pitivät velvollisuutenaan itkeä ihastuksesta, kun kuulivat mestarinsa sävelmiä.
Riita eri taidesuuntien välillä jatkui vielä Ludvig XVI:nnen ensimäisinä hallitusvuosina. Tultuaan kuningattareksi määräsi Marie Antoinette Gluckille kuudentuhannen frangin suuruisen vuotuisen eläkkeen, ja hänelle myönnettiin silloin pääsy kuningattaren aamupäivävastaanottoihin.
Kun Gluckin seuraava ooppera esitettiin ja yleisö jälleen osottautui yhtä kykenemättömäksi ymmärtämään hänen musiikkiaan, istui Marie Antoinette taaskin aitiossaan ja ilmaisi äänekkäästi hyväksymisensä, huolimatta muitten osottamasta kylmyydestä.