Sydämessään mitä syvimmästi loukkautuneena kuninkaan välinpitämättömyydestä menetti hän viimein kärsivällisyytensä, ja katkeria sanoja pääsi hänen suustaan. Kun muuan hänen hovinaisistaan eräänä päivänä pyysi, ettei hän lähtisi ratsastamaan, vastasi hän katkerasti:
"Jättäkää minut rauhaan ja tietäkää, etten minä tämän kautta pane minkään tulevan kruununperillisen henkeä kaupalle."
Hän oli suuttunut mieheensä, jonka välinpitämättömyys ja kylmyys teki hänen kaikki toiveensa turhiksi, ja hän rupesi vähitellen pitämään miestään tarmottomana ja luonteenpontta puuttuvana henkilönä, olentona, jota kohtaan hänen ei tarvinnut osottaa mitään alamaisuutta, koska luuli pystyvänsä häntä hallitsemaan ja pitämään häntä pelonalaisuudessa. Se oli Marie Antoinetten puolelta erehdys, joka oli luettava vähemmin hänen sydämensä kuin hänen liiaksi rasittuneiden hermojensa viaksi.
Mieheltään hän ei saanut sitä hellyyttä osakseen, jota kaipasi, ja tätä hellyyttä haki hän siis ystävättäriltään. Mutta näitä hän ei kumminkaan huolella valinnut, ja olemme nähneet millaisiin varomattomuuksiin ja hairahduksiin nämä ystävyydenliitot hänet johtivat. Mutta ei saa oudoksua sitä, että hän, nuori kun oli ja yksinään vieraassa maassa, otti vastaan ystävyyttä mistä luuli sitä löytävänsä ja että hän hellyyttä hakiessaan teki monta virhettä.
Marie Teresia ei voinut sietää sitä ajatusta, että hänen tyttärensä ei tulisi äidiksi, ja tässä kohden äidin ylpeys ja hallitsijattaren edut liittyivät sopivasti yhteen. Niin kauan kuin Marie Antoinette oli lapseton, saattoi hänellä tuskin olla mitään valtaa, ja itävaltalainen politiikka vaati välttämättömästi, että hän hankkisi itselleen vaikutusvaltaa.
Koettamatta vähimmälläkään tavalla lieventää tyttärensä tuskaa, survaisee keisarinna lakkaamatta tikarin haavaan. Hän kertoo toisten tyttäriensä ja miniöittensä lapsivuoteista, ja huomattavalla mielihalulla palaa hän ehtimiseen tähän aineeseen, nähtävästi tarkoituksessa kiihottaa Marie Antoinettea.
Maria Teresian ja kreivi Mercyn salainen kirjeenvaihto oli täynnään tätä asiaa koskevia yksityisseikkoja, joilta suuressa määrin puuttui hienotuntoisuutta ja jotka eivät missään tapauksessa sovellu julkaistaviksi. Ja kumminkin saattaa niin hyvin käsittää tätä iällistä äitiä, kun ajattelee mitenkä tärkeätä Ranskan kuningattarelle oli, että hän hankki valtaistuimelle perillisiä.
Tytär vastaanotti nöyrästi äitinsä nuhteet, miten epäoikeutetut ne tässä suhteessa lienevätkin olleet. Yhden ainoan kerran kuultiin hänen suustansa lauselma, joka todisti, kuinka suuri hänen kaipuunsa oli. Chartresin herttuatar synnytti kuolleen lapsen, mutta kuningatar kadehti häntä kaikissa tapauksissa. "Niin surullista kuin se olisikin, tahtoisin kuitenkin olla hänen sijassaan", lausui hän itkien.
Huolimatta arastelevaisuudestaan itävaltalaista arkkiherttuatarta kohtaan, alkoi Ludvig vuosien kuluessa tuntea yhä suurempaa vetäymystä hänen puoleensa.
Hänen lämpimien tunteittensa ensi merkkinä oli voimakas kädenpuristus, jolla hän hyvästeli kuningatarta joka ilta, mennessään makuuhuoneeseensa. Tämä kädenpuristus oli niin kova, että kuningattaren teki mieli parkaista tuskasta.