"Ilmaa ja lämmintä vettä", huusi lääkäri, "kuningattarelta on iskettävä suonta."
Prinsessa Lamballe, joka tämän merkittävän tapauksen johdosta oli palannut hoviin, vaipui tiedottomana maahan ja oli kannettava ulos.
Raitista ilmaa ei voitu saada, kun ikkunoita ei saatu avatuksi, mutta kuningas juoksi ja löi yhden ikkunaruuduista säpäleiksi. Kansajoukko aikoi taaskin tunkeutua huoneeseen, mutta saatiin palvelijoiden ja kaartilaisten avulla ajetuksi takaisin. Mitä täydellisin sekasorto ja kauhistus vallitsi linnassa.
Maattuaan tiedottomana lähes tuntikauden, tointui Marie Antoinette vihdoin jälleen. Hänen henkensä oli pelastettu.
Hän oli odottanut kruununprinssiä ja toiveissaan pettynyt. Mutta hän oli nyt kauniin, terveyttä loistavan lapsen äiti.
"Pikku raukka, sinä et ole se, jota niin kiihkeästi odotettiin, mutta etpä silti ole minulle vähemmän rakas", virkkoi hän, painaen esikoisensa sydäntään vasten. "Poikanen olisi kuulunut valtiolle, mutta sinä ja'at minun ilojani ja lievennät minun surujani."
Kuningas antautui vilpittömällä mielellä onnensa valtoihin ja oli täynnä ylpeyttä uuden arvonsa johdosta.
Nyt hän ei tiennyt, miten kylliksi osottaa Marie Antoinettelle rakkauttaan. Hän juoksi kuningattaren sängyn luota lapsen kätkyeen luo, otti pikku tyttärensä käsivarrelleen, pani pois hänet jälleen, kantoi hänet äidin luo ja ymmärsi hellyydellään saada Marie Antoinetten pettymyksen haihdutetuksi.
Saadakseen olla puolisonsa luona, luopui kuningas metsästysretkistään, jotka olivat niitä harvoja huveja, joihin hän pani arvoa. Aamuisin oli hän ensimäisenä Marie Antoinetten vuoteen luona eikä väsynyt katselemaan ja hyväilemään pikku tytärtään.
Prinsessa sai kasteessa nimen Marie Thérèse Charlotte.