Parisen vuotta ennen vallankumouksen puhkeamista kuoli vanha herttua Biron. Lauzun, joka peri hänen nimensä ja arvonsa, halusi päästä hänen seuraajakseen, Ranskan kaartinjohtajaksi, mutta kuningattaren toivomuksen mukaan sai toinen tämän viran.
Lauzun liittyi nyt Orléansin herttuan puolueeseen ja tuli Marie
Antoinetten katkeraksi vastustajaksi.
1792 oli hän demokraattien suosikki ja kenraalina tasavallan armeijassa. Mutta kolme kuukautta kuningattaren kuoleman jälkeen astui hänkin mestauslavalle.
Sanotaan hänen kuolinhetkellään lausuneen: "Olen ollut uskoton Jumalalleni, kuninkaalleni ja säädylleni, kuolen uskovaisena ja katuvaisena."
Eläissään mustasi hän kuningattaren mainetta, ja hän piti huolta siitä, että vainoominen jatkui vielä hänen kuoltuaankin. Lauzunin muistokirjoitukset, jotka toimitettiin painosta 1818, ovat ainoastaan vihan kuohuttama syytöskirja sitä naista kohtaan, jota hän oli niin suuresti rakastavinaan.
Elämässä on hetkiä, jotka saattavat näyttää vähäarvoisilta, mutta silti vaikuttavat ratkaisevasti kohtalon kulkuun.
Tammikuun 10. päivänä 1774 esitti Ruotsin lähettiläs kreivi Creutz nuoren maamiehensä Johan Aksel Fersenin silloiselle kruununprinsessalle. Kumpikaan ei aavistanut, että täten ensi askel oli astuttu sen ystävyyden rakentamiseksi, jolla olisi syvälle uurtava merkitys heihin molempiin nähden.
Fersen oli vain yhdeksäntoista vuotias tullessaan Pariisiin. Kruununprinsessa ja hän olivat samanikäiset; molemmat olivat miltei lapsia, kohdatessaan ensi kerran toisensa.
Marie Antoinette, jolla oli tavaton miellyttämisen halu, vastaanotti ystävällisesti ruotsalaisen kreivin, jolla oli hyvin tunnettu vanha aatelisnimi. Fersen oli jo siihen aikaan varsin miellyttävä miehekkään ryhtinsä ja kauniitten, tyynten, hieman kylmähköjen kasvonpiirteittensä takia. Ensimäinen vaikutus, jonka hän kruununprinsessaan teki, lienee sentään ollut enemmän vilkas kuin syvällinen.
Muutamia päiviä esittelyn jälkeen sattuivat he jälleen kohtaamaan toisensa eräissä naamiohuveissa.