"Mutta sehän on vanha tuttu!"
Marie Antoinette oli tuntenut hänet samassa kun hän astui salin ovesta sisään.
Fersenin ilo tämän kuninkaallisen hyväntahtoisuuden ilmauksen johdosta lisääntyi yhä enemmän, kun hän tuli näkemään, ettei tämä ilmaus suinkaan ollut hetken oikuista johtunut. Kuningatarta silminnähtävästi huvitti antaa hänelle joka päivä yhä uusia todistuksia suosiollisuudestaan.
Nuori kreivi kirjoitti isälleen:
"Kuningatar, joka on kaunein ja rakastettavin ruhtinattarista mitä minä tunnen, on hyväntahtoisesti kysellyt minua monta kertaa. Äskettäin kysyi hän Creutzilta, miksi en minä tahtonut saapua hänen peliseuroihinsa sunnuntaisin. Kuultuaan, että olin ollut siellä eräänä päivänä, jolloin ei oltu pelattu, oli hän lausunut anteeksipyynnön tapaisen sen johdosta."
Hän noudatti usein kutsuja pieneen Trianoon ja oli yksi niitä vieraita, joita mitä suurimmalla huomaavaisuudella kohdeltiin tuolla ulkona. Tanssiaiset, teatterinäytännöt ja maalaisjuhlat seurasivat toisiaan ja Fersen otti osaa niihin kaikkiin. Käytöksessään naisia kohtaan osotti hän niin suurta viehkeyttä, niin erinomaista kohteliaisuutta ja arvonantoa, että valloitti kaikkien sydämet. Trianossa oli hänellä nimenä "Zephir" tahi "le beau Fersen", ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hän oli täydellisimpiä kavaljeereja, mitä pitkään aikaan oli hovissa nähty.
Epäilemättä luki kuningatar hellyyttä hänen katseistaan. Ennen pitkää tuli tuttavallisuus heidän välillään silmiinpistäväksi; tuhannet pikku merkit osottivat, että tässä oli molemminpuolinen mieltymys kysymyksessä.
Eräässä illanvietossa Trianossa istahti kuningatar pianon ääreen ja lauloi silminnähtävästi liikutettuna "Dido"-nimisestä oopperasta yhden noita kauniita aarioita, joka alkaa näin:
"Ah! que je fus bien inspirée,
Quand je vous reçus dans ma cour."
Hänen laulaessaan kohdistui hänen haaveksiva katseensa hämmästyneeseen Ferseniin, joka tuskin uskalsi itselleen tunnustaa, millaisen vaikutuksen hän oli tehnyt kuningattareen.