Saamatta valtioministerin arvonimeä, tuli Vergennes kuitenkin varsinaiseksi johtajaksi kuninkaan neuvostoon. Hän oli auttanut edeltäjäänsä pitämään nuorta kuningatarta loitolla politiikasta ja tiettävästi oli hänellä aikomuksena jatkaa samaan suuntaan.
Mutta polignacilainen ystävyyspiiri osottautui valtiomiestä mahtavammaksi. Viekkaat ja kunnianhimoiset hovikavaljeerit saivat Marie Antoinetten sekaantumaan asioihin, jotka olivat kaukana ulkopuolella hänen käsityspiirinsä. Häneltä puuttui niin hyvin tietoa kuin kokemusta, ja herkkä kun oli kuulemaan ystäväinsä pyyntöjä ja kehotuksia, antautui hän heidän johdettavakseen ja huomasi valitettavasti liian myöhään, että oli ollut vain välikappaleena heidän käsissään.
Hänen poliittinen toimintansa ei hyödyttänyt häntä itseään eikä ollut valtiollekaan eduksi. "Voi", lausui hän eräänä päivänä kamarirouvalleen, madame Campanille, "minulla ei ole enää mitään onnea odotettavissa, sitte kun minusta on tehty vehkeilijä. Niinpä niin, nainen, joka sekaantuu asioihin, jotka ovat ulkopuolella hänen valtansa rajojen, ei tosiaankaan ole parempi vehkeilijää."
Kovasti on moitittu — ja yleisesti luettiin Marie Antoinetten syyksi
— Calonnen nimittämistä rahaministeriksi — "Contrôleur général'iksi".
Alun pitäen ei Marie Antoinette tuntenut mitään erikoista mieltymystä häneen. Ovela hovimies oli sen sijaan tiennyt hankkia itselleen ystäviä ja suosijoita valtakunnan rahamiesten, aatelin ja kuninkaallisten prinssien parista. Artoisin kreivi ja kreivitär Polignac olivat ihastuksistaan niistä uudistussuunnitelmista, joita hän sanoi aikovansa panna toimeen. Ja toiset vaikutusvaltaiset miehet ja naiset toitottivat julki, että hän, ja yksinomaan hän, se kykenisi järjestämään valtakunnan raha-asiat ja saattamaan ne oikealle tolalle.
Madame Polignac kääntyi kuningattaren puoleen ja pyysi häntä käyttämään vaikutusvaltaansa Calonnen hyväksi, jonka katsottiin olevan erittäin lahjakas mies, ja Marie Antoinette taipui tälläkin kertaa seuraamaan ystävättären neuvoa.
Sitä hän kuitenkin kohta katui eikä suinkaan salannut tyytymättömyyttään. "Pelkäänpä, että valtakunnan raha-asiat, joita ennen hoiti rehellinen, mutta huonolahjainen mies, nyt ovat joutuneet lahjakkaan vehkeilijän käsiin", lausui hän muutamana päivänä eräissä kutsuissa madame Polignacin luona.
Hankkimalla uusia lainoja katsoi Calonne ensi alussa voivansa käyttää suuremmoista tuhlaavaisuutta. Hän teki kaikkensa saavuttaakseen kuningattaren ja ylempien säätyjen suosiota. Siten pääsi hän vähitellen pysyväiseksi vieraaksi Trianoon.
Marie Antoinetten epäluulo katosi. Hän uskoi kernaasti, että niin herttainen seuraihminen myöskin oli yhtä erinomainen valtiomies. Niin pian kuin kuningatar lausui jonkin toivomuksen, oli Calonnella tapana hienosti hymyillen sanoa:
"Jos teidän majesteettinne toivomus on mahdollinen täyttää, niin se on jo täytetty; jos se on mahdottomuus, niin se on täytettävä."