Tämä pitkä suruaika antoi Kungfutselle hyvän tilaisuuden jatkaa opintojaan. Ne näyttävät käyvän samaan suuntaan, vanhan ajan menojen ja menettelytapojen, musiikin ja mietelauseiden tutkimiseen. Myöskin opetustoimensa ohella suruajan päätyttyä hän kaivautui yhä enemmän maansa muinaisuuden elämään. Musiikilla näyttää olleen paljon suurempi merkitys vielä Kungfutsenkin aikana kuin nykyisten kiinalaisten keskuudessa. Kungfutse itse oli siihen mieskohtaisesti suuresti mieltynyt, ja se oli erikoisena oppiaineena hänellä korkeakoulussaan. Tämän aineen häviäminen kiinalaisten opetusohjelmasta ei varmaankaan ole tapahtunut vaurioitta kiinalaisten kehitykselle. Jo Mongtsella se näyttää väistyvän syrjään.
Seitsemänä vuonna suruajan päätyttyä (27-34:nteen ikävuoteensa) jatkoi Kungfutse opetustointaan, ja sellaisella menestyksellä, että se jo alkoi herättää yleisempää huomiota. Sillä v. 517 määräsi kuolinvuoteellaan eräs Lu-valtion arvokkaimpia henkilöitä, mahtavaan Mong-sukuun kuuluva ministeri Mong Hsï, poikansa seremoniamestariksi Kungfutsen. Tämä oppilas toi mukanaan Kungfutsen kouluun myöskin erään ylhäisen sukulaisensa. Näiden oppilaidensa kautta Kungfutse pääsi hallitushuoneiden yhteyteen. Lu-valtion prinssi Diao lähetti hänet toisen oppilaan seuraamana (v. 517) yleisvaltakunnan pääkaupunkiin. Paikan silloinen nimi oli Lō l', myöskin Lō Jang (Lō on Keltaisen virran sivuhaaran nimi). Nyt on tämän kaupungin nimi Hō Nan, 'Virran eteläpuolella oleva alue', samannimisessä maakunnassa. Sinne vie rautatie maakunnan nykyisestä pääkaupungista K'ai Fung Fu:sta, pohjoisesta etelään kulkevan radan poikki.
Lo Jang:issa oli Kungfutsella tilaisuus tutkia kuninkaallista kirjastoa, muistomerkkejä ja musiikkia. Sataisvuotiset kuninkaalliset rakennukset, vastaanottosalit ja esi-isien temppeli olivat hänen tarkastettavissaan; samoin paikka, missä uhreja toimitettiin Taivaalle ja Maalle. Täällä hän tapasi myöskin taolaisuuden perustajan Laotsen, joka oli kuninkaallisen arkiston hoitajana hovissa. Kun Kungfutse tahtoi tältä saada lisää tietoja vanhojen viisaiden elämästä ja tavoista, syntyi siitä seuraava keskustelu.
Laotse sanoi: "Ihmiset, joista te puhutte ovat jo luineen päivineen mädänneet. Olen kuullut, että viisas kauppias kätkee aarteensa ja hän näyttää syrjäisestä katsoen köyhältä mieheltä. Samoin myöskin todellinen jalosukuinen osoittautuu ulkonaisessa elämässään yksinkertaiseksi, vaikka hän kätkeekin kalleimmat hyveet. Luopukaa, hyvä herra, korkealle kurkottavasta mielestänne ja monenlaisista harrastuksistanne, ulkonaisesta puuhailustanne ja suurista suunnitelmistanne! Tämä kaikki on hyödytöntä teille. Muuta sanomista ei minulla ole teille."
Kurigfutse jatkoi juttua ja, kunnioituksesta vanhusta kohtaan, kääntyi oppilaidensa puoleen ja sanoi: "Linnuista tiedän, että ne voivat lentää, kaloista tiedän, että ne voivat uida, nelijalkaisista tiedän, että ne voivat juosta. Juoksevaiset voidaan kietoa verkkoihin, uivia voidaan onkia ylös ja lentäviä voidaan ampua alas. Mutta mitä tulee Lohikäärmeeseen, niin en voi käsittää, miten se tuulessa ja pilvissä ratsastaen nousee taivaaseen. Olen tavannut tänään Laotsen. Eikö hän ole Lohikäärmeen kaltainen?"
Kauan ei Kungfutse viipynyt valtakunnan pääkaupungissa; jo samana vuonna hän palasi kotivaltioonsa. Pian sen jälkeen syntyi täällä sisäisiä rauhattomuuksia. Ministerit riitaantuivat hallitsijan kanssa niin pahasti, että hallitsijan täytyi paeta Ts'i-nimiseen naapurivaltioon suojaa hakemaan. Kungfutse meni sinne myöskin oppilaineen, ja hänen onnistui saada siellä vaikutusvaltaa ruhtinas King:iin. Matkalta Ts'i-valtioon kerrotaan seuraava tapaus.
Kungfutse lähestyy oppilaineen lähistössä olevaa T'ai Šan ("Suurvuori") nimistä vuorta. Vanhassa Kiinassa oli tämä Šan Tung:in niemimaan korkein kukkula se vuori jonka kaikki tunsivat. Kungfutse tapaa erään naisen katkerasti itkemässä tiepuolessa haudan luona. Lähetettyään jonkun oppilaistaan kysymään syytä hänen suruunsa, Kungfutse saa kuulla, että vaimon appi, mies ja äskettäin hänen poikansa ovat kaikki kuolleet tiikerin kynsiin. Kun vaimolta kysyttiin, miksi hän yhä sitten asuu täällä, vastasi hän, että maan hallitus täällä oli hyvä. "Muistakaa, lapseni", sanoi siihen Kungfutse seuraajilleen, "että huono hallitus on pahempi kuin tiikeri".
Aluksi ruhtinas King suosi Kungfutsea, mutta myöntyi pian hoviväkensä vastustukseen, joka asettui ivaavalle kannalle Kungfutseen nähden. "Minä olen jo liian vanha, enkä voi häntä käyttää", kerrotaan ruhtinaan lausuneen. Niin saa Kungfutse palata kaksivuotisen, jotenkin hyödyttömän yrityksen jälkeen Ts'i-valtiosta takaisin kotivaltioonsa.
Täällä olot ovat yhä ennallaan. Ruhtinas on pakosalla, eikä Kungfutsella siis ole mitään mahdollisuutta ottaa osaa hallitustoimiin. Sitä kokonaisemmin hän antautuu opetustoimeensa. Kokonaista neljätoista vuotta (515-501) hän yksinomaan opettaa nyt yhä lisääntyvää joukkoa korkeakoulussaan, aina viisikymmenvuotiaaksi saakka. Tässä työssä selviää hänelle vähitellen kokemuksesta, mikä osa tuossa runsaassa historiallisessa ja antiikkisessa aineistossa on kasvatuksellisesti tärkeää, ja sen mukaan syntyvät sitten nuo Kiinan klassilliset kirjat, opiskelijain kurssikirjat, joita on käytetty tutkintovaatimuksina virallisissa opinnoissa näihin päiviin saakka.
Kun ruhtinas Ting tulee v. 501 Lu-valtion hallitusistuimelle, voi jälleen olla puhetta Kungfutsen käyttämisestä valtion palveluksessa. Tänä vuonna annetaan hänelle ensin Džung Tu-nimisen kaupungin päällikön toimi. Hänen hallituskautenaan tapahtuu kansan elämässä ja tavoissa huomattava muutos parempaan päin. Sen johdosta annetaan Kungfutselle pian yhä korkeampia toimia, ensin yleisten töiden ylivalvojan asema, sitten määrätään hänet rikosasiain ministeriksi. Varsinkin viimemainitussa tehtävässään hän on tullut kuuluisaksi. Myöskin kahdelle hänen oppilaistaan annetaan tärkeitä toimia, ja näiden avulla hän saa aikaan täydellisen muutoksen kotivaltionsa oloissa. Seuraava esimerkki voi valaista hänen menettelytapojaan.