Suuri Oppi on, kuten kaikki Kungfutsen toimittamat teokset, ensi kädessä eetillistä sävyä. Lähtökohtana on valtakunnan hallitsemisen vaikea kysymys ja hallitsijan persoona. Erikoisen aiheen tällaisten kysymysten käsittelyyn antoi vanhan Džou-hallitsijasuvun (1122-255 e.Kr.) heikot hallitsijat, liittolaisvaltioiden keskinäinen kinastelu, ympärillä asuvien raakalaiskansojen alituiset hyökkäilemiset ja yleinen epävarma, jopa kurjakin valtiollinen ja yhteiskunnallinen tila. Sivistyneiden huomio on sitäpaitsi Kiinassa aina kääntynyt hallituskysymyksiin. Opinnot ovat aina tarkoittaneet ensi kädessä hallitusvirkoihin pääsyä.
Sekasortoiseen tilaan toivotaan apua entisten aikojen tarkastelusta. Kaukaisimpaan muinaisuuteen kääntyy profeetan katse neuvoa ja valaistusta hakien. Vanhojen aikojen ihailussaan lienee Kungfutse kuvannut nuo entiset kultaiset ajat ehkä liiankin hyviksi, kuten moralisoivassa esityksessä helposti tapahtuu. Kiinalaiset ovat kuuluja vanhanihailustaan ja -kunnioituksestaan, mutta Kungtutse on suurin konservatisti, oikea antikvaristi, ja kungfutselaisuuden lipun alla on vanhan ja vanhojen kunnioitus tehostetuimmassa muodossaan säilynyt.
Suuren Opin Selitysteoksessa on kuitenkin kosketeltu myöhäisempääkin aikaa, tullen lopulta aivan Kungfutsen edeltäjiin Lu-valtiossa (Šan Tung:issa). Esimerkkeinä käytetyt historialliset henkilöt ovat lähes kahden tuhannen vuoden ajalta ennen Kungfutsea. Kaikki tärkeimmät vanhan Kiinan merkkimiehet esiintyvät Suuressa Opissa: Ti Jao, Ti Šuen, Tā Y, Dž'eng T'ang, Uen Uang, U Uang, Džou Kung y.m.
Kirjan tarkoitus olisi otsikon mukaan kolminainen: 1) hallitsijan jaloimpien hyveiden huomatuiksi saattaminen, 2) senmukainen vaikutus kansaan ja 3) jatkuva eläytyminen parhaimpaan hyvään. Ensimmäinen ja viimeinen voidaan kuitenkin supistaa yhteen, hallitsijan itsekasvatukseen, joten Suuren Opin kaksi pääajatusta ovat 1) hallitsijan itsekasvatus ja 2) rakkaus kansaan. Nämä kaksi puolta tulevat selvästi esiin kiinalaisessa Suuren Opin Taulukossa.
Nämäkin ovat erottamattomassa yhteydessä keskenään, hallitsijan hyveellisyys näet vaatii häntä rakastamaan kansaa, niinkuin isä lapsiaan; häntähän sanotaankin 'kansan isäksi', ja isän hyve on Lempeys, Tzï. Hallitsijan hyve ei kuitenkaan ole Tzï, vaan Ren, joka rakkauden ohella sisältää oikeudenmukaisuuden. Hyveiden luettelossa olemme Ren-sanan kääntäneet 'Ihmisyys'-sanalla. Toiselta puolen kansa myöskin kunnioittaa ja seuraa hallitsijaansa, niinkuin lapsi isäänsä. Suuri Oppi todistelee, kuinka hallitsija voi viedä koko kansan mukanaan joko hyvään tai pahaan, ennen kaikkea antamansa esimerkin voimalla.
Kun hallitsija 'harjoittaa ja omistaa' kaikkia hyveitä, niin hänestä tulee se, mikä hänen pitääkin olla, Šeng, Täydellinen Viisaus, hyveiden ruumiillistunut ilmaus, koko kansan esikuva. Tämä 'sisäinen viisaus', ei ainoastaan pane omistajaansa alati 'kirkastumaan hyveissä', ja lakkaamatta 'pelolla ja vavistuksella' ponnistelemaan 'parhaimpaan hyvään', vaan se ilmaiseikse myöskin ulospäin todellisena 'kuninkuutena', Uang, rakkautena kansaan, johon hänen hyveellisyytensä ja esikuvansa vaikuttavat kerrassaan uudestiluovasti.
Kirjan johtava aate on siis yksin Hyve, Tē. "Ruhtinas pitäköön huolta hyveistänsä. Kun hänellä on hyveitä, on hänellä miehiä. Kun on miehiä, on myös maata. Kun on maata, on myös käyttövaroja." "Hyve on juuri, rikkaus latva." Hyve-sana, Tē, merkitsee 'suoraa sydäntä' ja (uudempi merkin muoto) 'suoran sydämen mukaista vaellusta'. Džu Hsi sanoo Suurta Oppia johdatukseksi siveysoppiin. Tämä moraalifilosofia ei kuitenkaan ole niin paljon filosofoivaa kuin käytännöllistä laatua. Voimakas eetillinen paatos on teokselle ominaista.
Hyveen harjoituksessa erotetaan seitsemän eri piiriä, jotka ovat ikäänkuin kehässä, sulkien toinen toisensa. Lueteltuina suurimmasta pienimpään ne ovat seuraavat: Suurisänmaa (T'ien Hsiā), valtio (Kue'), perhe (Dzia), yksilö (Šen, ruumis), tunne-elämä (Hsin, sydän), tahtoelämä (I, tarkoitus, ajatus) ja tietoelämä (Drï).
Isänmaan rauha riippuu yksityisvaltioiden hyvästä järjestyksestä; valtiot taas niiden kotien hyvistä tavoista; kodit yksityishenkilöiden, varsinkin perheen pään, itsekasvatuksesta; itsekasvatus edellyttää tunteiden ja halujen hillitsemistä, 'sydämen ojentamista'; sydämen ojentamiseen tarvitaan tahtoa ja valpasta ajatustensa vartioimista, varsinkin yksinäisyydessä; asiain olemukseen tunkeutuvat laajat tiedot auttavat parhaiten tahtoa oikealle tolalle; tietojen laajentaminen on ensi kädessä olevaisen älyllistä tarkastelua.
Ensimmäinen asia on siis tunkeutua olevaisen ytimeen (Ke' U'). Tämä sisältää, ei vain olevaisen järkiperusteiden tutkimista, vaan myöskin kirjallisuuteen, historiaan ja ihmisluontoon tutustumista, kuten taulukosta käy ilmi. U' merkitsee olevaista yleensä; Ke': saavuttaa, rajoittaa, vaikuttaa, uudistaa; raja, kehä, malli, äly. Ke' U': älyllisesti tarkastella olevaista, eritellä, filosofoida. Tällaisen intellektuaalisen luonnontarkastelun, olevaisen olemukseen ja ytimeen tunkeutuvan silmäyksen, yhdessä ihmiselämän ja historian tuntemuksen kanssa, pitäisi vaikuttaa se ihme, että meissä syntyy hyvä tahto, puhdas ja vilpitön mieli. Tieto sellaisenaan ohjaa meitä hyvään.