[42] U Uang ja Uen Uang elivät kolmannen (Džou-) hallitsijasuvun alussa, noin 600 vuotta ennen Kungfutsea.
[43] In on huomattu henkilö Kiinan vanhimmassa historiassa. Tämä rohkea ja kansan parasta harrastava pääministeri ryhtyy merkilliseen toimeen saattaakseen huikentelevan hallitsijan tunnolliseksi. Hän erottaa tämän kaikista hallitustehtävistä ja pitää vartioituna hänen esi-isiensä hautojen läheisyydessä oppiakseen erittäinkin iso-isältänsä Dženg Tang:ilta oikeita hallitusperiaatteita ja menettelytapoja. Pääministerin teko osoittautui oivalliseksi. Kuningas muutti mielensä ja hänestä tuli kelpo hallitsija. — Tai Dia oli Šang-dynastian toinen kuningas. Hänen iso-isänsä Dženg Tang perusti tämän hallitsijasuvun syrjäyttämällä rappeutuneen Hsia-suvun (Kiinan ensimmäinen vallankumous, 1766 e.Kr.). — Huomaa tässä lausunnossa, kuten edellisessäkin, hieno kiinalainen kehoitus! Ylhäisempien ojentaminen on erikoisen vaikea asia maassa, missä vanhempien ja arvovallan kunnioitus on niin suuri, ja virheettömän maineen säilyttäminen ('kasvojen pelastaminen') yhtä tärkeä kuin elämä itse.
[44] Viittaus vielä vanhempaan aikaan, aivan Historiakirjan alkuun, sen ensimmäiseen sankariin. Jao ja hänen seuraajansa Šuen ovat saaneet korkeimman kunnianimen, mitä hallitsijoista käytetään, Ti, joka sana esiintyy Jumalan nimessä (Šang Ti) ja itsevaltiaan keisarin nimessä (Huang Ti). Šuen:in jälkeen Ti häviää käytännöstä, kunnes Džao Hsiang Uang v. 221 ottaa nimekseen Huang Ti, yksinhallitsija, keisari. Senvuoksi olemme Jao:lle ja Suen:ille omistetun Ti-nimen kääntäneet adjektiivisesti, 'jumalainen'. Niin suuri on näiden miesten maine, että on syntynyt sananlasku: 'Lukuunottamatta Jao:ta ja Šuen:ia ei ole ihmistä ilman virheitä'. — Kuten näkyy, viittaa Suuri Oppi yksinomaan ruhtinaiden maailmoihin. Teoksen henki on kuitenkin vallan toinen kuin Macciavellin 'Ruhtinaassa'.
[45] Sisäisen ihmisen pesoa tunnettiin tarvittavan päivittäin kuten kasvojen puhdistamista. Jos saamme täysin luottaa kiinalaisiin tiedonantoihin, niin 3700 vuotta sitten pidettiin ulkonaisesta ja sisäisestä puhtaudesta yhtä hyvää huolta kuin meidän päivinämme.
Taiteellisten metalliastioiden käyttö jä kirjoitustaito olivat käytännössä. — Dž'eng Tang:in pesumaljasta voimme päätellä, että noina varhaisina aikoina jo oli verrattain kehittynyttä tekniikkaa, oli merkittävää esteettistä makua, oli huomattavia hygieenisiä harrastuksia, oli intomielistä etiikkaa ja uskonnollisuutta, oli kirjoitus- ja lukutaitoa, — oli sanalla sanoen monipuolista kulttuuria.
[46] Historia on aikaisempi kuin runous. Laulujenkirja on vasta toisen ja kolmannen hallitsijasuvun ajalta. Kungfutse piti runoutta korkeimman henkisen kyvyn ilmauksena. Laulujenkirjassa on neljä pääosaa: 1) Kue' Fung, Heimovirsiä, 2) Hsiao Jā, Pieniä Juhlalauluja, 3) Tā Jā, Suuria Juhlalauluja ja 4) Sung, Kiitosvirsiä. Ensimmäinen osa sisältää mitä erilaisimpia kansanlauluja viidestätoista eri valtiosta. Toisen ja kolmannen osan lauluja esitettiin pienemmissä ja suuremmissa hovien juhlatilaisuuksissa. Kiitosvirsiä veisattiin vainajien kunniaksi. Kansanelämä, hovitavat ja uskonnolliset toimitukset ovat ne kolme elämänpiiriä, joita Laulujenkirja kuvastelee. Käsillä oleva lainaus on hovijuhlalaulujen tärkeämmästä kokoelmasta.
[47] Džou-valtio oli luoteisen Kan Su-maakunnan itä-oasssa. Myöhemmin sai tämän valtion mukaan kolmas hallitsijasuku nimensä.
[48] Alkuperäisessä tekstissä on Ts'in Min, rakasta kansaa.
[49] Ks. s. 394. 'Kuninkaanpelto' oli 1000 Li:tä läpimitaten s.o. noin 500 km.
[50] Tässä nuo sosiaalisen elämän kymmenen käskyä 'viiden suhteen' vaatimuksina. Seremoniakirjassa sanotaan tästä: "Mitkä ovat ne seikat, joita pidämme pätevinä. Isän hellyys ja pojan kunnioitus; vanhemman veljen sävyisyys ja nuoremman kuuliaisuus; aviomiehen oikeudentuntoisuus ja aviovaimon alistuvaisuus; vanhempien ihmisten lempeys ja nuorempien arvonanto; hallitsijan humaanisuus ja ministerin lojaalisuus. Näitä kymmentä (käskyä) pidetään pätevinä."