[60] Vanhimmassa kirjallisuudessa käyttävät hallitsijat itsestään nimeä I' Ren, Yksi Mies l. Ihminen. Tuohon termiin voi liittyä, ei vain tavanmukaista kohteliasta vaatimattomuutta, vaan myös erikoisuuden piirre, koska 'yksi' (-) merkitsee myöskin kokonaisuutta ja täydellisyyttä.
[61] Džie Kuei ja Džou Hsin olivat Hsia ja Šang-hallitsijasukujen viimeiset hallitsijat, yleisesti tunnettuja siveettömistä ja julmista elämäntavoistaan.
— Kuten olemme huomanneet, tietää Historiakirja kertoa, että Šuen-ballitsijasta alkaen (2255 e.Kr.) polygamia oli suosittua hallitsijapiireissä. Siitä saakka se on ollut rikkaiden ja mahtavien etuoikeus. Jalkavaimot ja eunukit ovat näytelleet sangen huomattavaa osaa Kiinan historiassa. Joku haaremin helmi on ajoittain päässyt maan varsinaiseksi hallitsijaksi, hänen herransa ollessa vain miltei tahdoton välikappale valtijattarensa kädessä. Näillä kahdella surullisen kuuluisalla miehellä oli yhtä kuuluisat jalkavaimot. Edellisen nimi oli Mō Sï, jälkimmäisen T'ā Dži. Väkiviinasta laitetut lammet, joissa vieraiden annettiiin soudella pikku venheineen, ja maanalaiset palatsit aviollista elostelua varten ovat edellisen parin huomatuimpia saavutuksia. Tā Dži sai tyytyä maanpäälliseen 'Peurapalatsiin', mutta se oli sitä loisteliaampi. Jälkimmäinen pari on muutenkin etevämpi pahuudessaan. Vallan uskomattomia kerrotaan heistä — muun merkillisen ohessa seuraava tapaus. — T'ā Dži kävelee puutarhassaan. Hän huomaa joukon miehiä, nuorempia ja vanhempia, kahlaavan lähellä olevan virran poikki. Nuoremmat näyttävät kärsivän kylmästä enemmän kuin vanhemmat. Hänen ja kuninkaan välillä syntyy kiista siitä, mikä on syynä tähän. T'ā Dži väittää, että asia johtuu siitä, että nuoremmilla miehillä on enemmän ydintä heidän luissaan. Kuningas ei hyväksy tätä selitystä, ja, ratkaistakseen riidan, määrää, että joukko nuorempia ja vanhempia miehiä on otettava kiinni, heidän jalkansa katkottava ja luut tutkittava.
Ei ole ihme, ettei kansa loppumattomiin saattanut kärsiä tällaisia tyranneja. Paljon oli kuitenkin niitäkin, jotka maineen ja vallan tavoittelussa olivat valmiita palvelemaan tällaisiakin herrojaan. Siitä huolimatta voitti lopulta vastustava aines. Niin puhkesi Kiinan kaksi ensimmäistä vallankumousta. Kumousmiehiä ovat Dž'eng Tang ja U Uang. Historiakirjan mukaan ovat nämä miehet mitä jaloimpien virikkeiden innoittamia, ja kumpikin heistä osoittautui yhtä kykeneväksi rauhan rakentavissa töissä. — Periaatteelliselta kannalta pidettiin hallitusta Jumalan säätämänä, Taivaan määräämänä. Mutta epäinhimillisellä toiminnallaan vetivät huonot kuninkaat päälleen Taivaan järkähtämättömän koston. Tämän tunteen elähyttämiä olivat molemmat vallananastajat. Seuraavat lainaukset Historiakirjasta valaisevat asiaa. Dž'eng Tang sanoo: — "Tulkaa, kansanjoukot, ja kuulkaa sanojani! Enhän minä, Pikku Lapsi, uskaltaisi ryhtyä kapinoimaan. Mutta Hsia-suvun syntejä on niin paljon, että Taivas on antanut määräyksen sen tuhoamiseen". "Hsia-suvun kuningas on suuresti syyllinen ja koska minä pelkään Jumalaa, niin en uskalla olla häntä kurittamatta."
U Uang sanoo: "Taivas ja Maa ovat kaiken olevaisen vanhemmat, ja ihminen on olioiden sielu. Etevin ja parhain ihmisten keskuudesta tulee muiden johtajaksi. Maan ensimmäisenä miehenä on hän kansalle vanhempien asemassa. Mutta nyt Šang-suvun hallitsija, Šou (Džou Hsin), ei kunnioita Taivasta ylhäällä, ja hän tuottaa turmiota kansalle alhaalla. Vajonneena viinaan ja aistillisiin nautintoihin ei hän häikäile käyttää mitä suurinta julmuutta. Hän rankaisee rikoksesta koko syyllisen sukua ja on tehnyt valtion virat perinnöllisiksi." — "Šang-suvun pahuus on täytetty. Taivas antaa määräyksen sen tuhoamiseen. Jos minä en tässä totteleisi Taivasta, niin minun rikokseni olisi yhtä suuri." — "Taivas säälii kansaa ja täyttää sen toiveet. — - — Viaton valittaa Taivaaseen. Siellä tunnetaan tuskamme. — — — Taivas rakastaa kansaa, ja hallitsijan tulisi tulkita Taivaan hyvää tahtoa kansalle — — — Taivas näkee niinkuin me näemme, Taivas kuulee niinkuin me kuulemme. — — —. Ylös, sankarit! — — — Yksin mielin, yksin sydämin! — — — Šou on katkaissut suhteensa Taivaaseen ja saattanut vihollisuuden itsensä ja kansan väliin. — — — Hän lyö laimin uhrit Taivaalle ja Maalle ja esi-isille. — — — Jumala ei kärsi kauemmin häntä. — — — Pankaa päättävästi täytäntöön Taivaan rankaisumääräys! Vanhat sanoivat: 'Joka tukee meitä, se on ruhtinaamme; joka sortaa meitä, se on vihaajamme'." Vasemmassa kädessään hän piti kultaista sotakirvestä ja oikealla kädellään hän heilutti valkoista lippua, sanoen: — — — "Nostakaa keihäänne, järjestäkää kilpenne! Me suoritamme Taivaan kostoa. — — — Uljaat mieheni! Olkaa rohkeita! — — — Niinkuin tiikeri, niinkuin pantteri, niinkuin karhu, niinkuin kiljuva karhu!"
[62] Tämä lause ilmaistaan kiinaksi neljällä 'kirjaimella': "I Hsiung, i Ti."
[63] 'Valtion neljän kulman' sanallinen vastine olisi 'neljä valtiota'. Varsinkin Laulujenkirjassa on tulkinnalle paljon tilaa.
[64] I In, pääministeri. Ks. I luku 2.
[65] Džu Hsi tulkitsee tämän: "Jos he poikkeavat harhateille, niin kansa heidät kukistaa", niinkuin Džie:n ja Džou:n.
[66] Tällä laululla tahdottiin innostaa kuningas Dz'eng:ia (1115-1078 e.Kr.) seuraamaan isoisänsä Uen Uang:in ja isänsä U Uang:in hyverikasta esimetkkiä. — Vuodesta 1401 alkaen mainittiin Šang-sukua, pääkaupungin muuton vuoksi, nimellä In. — Kiinan pääkaupunkia on muuteltu vanhana aikana ahkerasti. Tulvat ja raakalaisheimojen hyökkäykset vaativat tällaisia toimenpiteitä. Keltaisen virran keskijuoksun molemmin puolin eri paikoissa on valtaistuin ollut. Tärkein Kiinan pääkaupungeista on historiallinen Sï An Fū, Keltaisen virran ylämutkan länsipuolella Šen Ši-maakunnassa. Suurimpina kansallisen kukoistuksen aikoina on Sï An Fū ollut valtakunnan keskus. Sillä on ollut monta nimeä, esim. Kuan Džung, Uei Nan, Nui Szï, Jung Džou, Kuan Nui, Jang Hsing, An Si, Dž'ang An, Hsien Ning. Marco Polo sanoo sitä Kenjanfu:ksi. Eri nimet viittaavat usein pieniin paikanmuutoksiin. Muhamettilaiskapinassa 1868-70 piiritettiin kaupunkia turhaan kaksi vuotta. Elokuusta 1900 seuraavaan kevääseen — boksarimellakan jälkeen — oli Sï An Fū leskikeisarinnan pakopaikkana. — Peking (pohjoinen pääkaupunki) oli Džou-dynastian aikana Jen-valtion pääkaupunki nimellä Dži. Kaupunkia on sittemmin mainittu nimillä Y Džou, Džung Tu ja Jen Džing. Vuonna 1264 se tuli Kublai K'an:in toimesta koko maan pääkaupungiksi. Mongoolit nimittivät kaupungin uutta osaa nimellä Taidu eli Daitu, kiinalaiset Ta Tu ('Suuri Keskus). Peking:in varsinainen nimi oli Kublai:n aikana Cambaluc (K'an-baligh, K'an:in kaupunki). Marco Polo, joka saapui 'Kaanin Kaupunkiin' vuonna 1275, kuvailee kaupunkia palatseineen ja sikäläistä elämää sangen yksityiskohtaisesti (Yule & Cordier I, ss. 331-462).