[75] Ts'in-valtio oli Šen Si-maakunnan etelä-osassa. Tämän valtion mukaan on neljäs hallitsijasuku saanut nimensä, samoin johtunee tästä myöskin 'Kiina'-nimitys. — Tämä verrattain pitkä lainaus on tehty Historiakirjan viimeisestä luvusta, jonka nimi on Ts'in Šzï, Ts'in-valtion vala. Nousevan Ts'in-valtion päämies tässä puhuu. Valtion pääkaupunki Ts'in Džou, oli nykyisen Kan Su-maakunnan rajalla. Ts'in ja Džin-valtiot liittoutuivat vuonna 631 tehdäkseen yhteisen rynnäkön hallitsevan Džou valtion silloista pääkaupunkia, Dž'ang An:ia (Si An Fu) vastaan. Yritys ei kuitenkaan vielä onnistunut. Ts'in-valtion herttua jätti silloin kolme virkamiestänsä Dž'ang An:iin. Nämä miehet pääsivät ystävällisiin suhteisiin sikäläisen hallituksen kanssa samalla toimien Ts'in-herttuan vakoilijoina. Pari vuotta myöhemmin ilmoitti eräs heistä Ts'in-valtioon, että hänelle on uskottu yhden portin vartioiminen kaupungissa, ja jos Ts'in tahtoo, voi se muitta mutkitta päästä kaupungin herraksi. Ts'in-valtion herttua — Mu nimeltään — neuvottelee asiasta ministeriensä kanssa. Parhaat heistä varoittavat herttuaa käyttämästä petosta. Herttua ei kuitenkaan kuule neuvoa, vaan lähettää seuraavana vuonna suuren sotajoukon valloittamaan Dž'ang An:ia. Sotajoukko kuitenkin tuhotaan ja kolme päällikköä vangitaan. Vangitu päälliköt vapautetaan ja lähetetään kapinoivan Mu-herttuan luo, jotta hän saisi tyydyttää vihaansa näitä epäonnistuneita käskyläisiään kohtaan mestauttamalla ne. Sitä ei herttua Mu kuitenkaan tee, vaan osoittautuu päinvastoin erittäin ystävälliseksi päälliköilleen ja omistaa syyn sotaretken epäonnistumiseen kokonaan itselleen. Hän nimittäin ei kuullut vanhojen ja kokeneiden neuvonantajainsa varoituksia, vaan oman turhamaisuutensa tähden ja nuorien ja kokemattomien neuvosta ryhtyi tähän onnettomaan yritykseen. — Esilläoleva lainaus on osa puheesta, jonka herttua Mu piti hävinneille sotapäälliköilleen hoviväkensä läsnäollessa. Lainaus ei ole täysin tarkka, mutta silti asiallisesti oikea. Puheensa alkaa herttua seuraavasti: — "Ah, herrani! Kuulkaa minua ilman kuiskeita! Minä ilmoitan juhlallisesti teille tärkeimmän kaikista totuuksista. Sen sanoivat jo isät ennen meitä: 'Ihmiset yleensä rakastavat mukavuutta. Nuhdella muita, se ei ole vaikeaa, mutta ottaa oikealla mielellä vastaan muiden nuhteita — se on vaikeaa.' Sydämeni suru on, että päivät ja kuukaudet ovat menneet menojaan, enkä tiedä palaavatko ne jälleen saadakseni tilaisuuden menetellä oikein." — Hän päätti puheensa tehostamalla asemansa tärkeyttä: "Valtion rappeutuminen ja täydellinen tuho voi tyystin riippua yhdestä miehestä. Koko valtion maine ja rauha voi myöskin riippua yhdestä miehestä." — (A. Tschepe, Histoire du Royaume de Ts'in, 777-207 av. J.-C., Shanghai 1908).
[76] Yhteinen nimi raakalaisheimoille — tässäkin käytetty — on Szï I, Neljä I:tä, ylimalkaisesti viitaten neljään pääilmansuuntaan. Seremoniakirja määrittelee nämä vanhaa Kiinaa ympäröivät raakalaisheimot seuraavasti: — "Idässä olevia heimoja mainittiin nimellä I. Niillä oli pitkä tukka ja kirjaeltu ruumis. Muutamat näistä söivät ruokansa keittämättä. Etelässä olevia heimoja mainittiin nimellä Man. He tatuoivat otsansa, ja niiden jalkaterät olivat kääntyneet sisäänpäin toisiansa vastaan. Muutamat näistäkin söivät ruokansa raakana. Lännessä olevia mainittiin nimellä Rung. Niiden tukka oli hajallaan ja he käyttivät pukineinaan eläinten nahkoja. Muutamat näistä eivät käyttäneet ravinnokseen jyväviljaa. Pohjoisessa olevia mainittiin nimellä Ti' (T'i'). Ne käyttivät pukuinaan eläinten nahkoja ja lintujen höyheniä ja asuivat luolissa. Muutamat näistäkään eivät käyttäneet viljaa ravinnokseen." Näiden sanamerkkien kokoonpanosta voi tehä jonkinlaisia johtopäätöksiä eri heimojen elämäntapoihin nähden. I-heimot olivat taitavia jousen käyttäjiä, metsämiehiä, koska heidän nimens merkitsee 'suurta jousta.' Man-merkissä ilmenee 'mato' ja 'silkki'. Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että etelässä asuvat villit heimot jo tunsivat silkkiäismadon hoidon ja silkin viljelyksen. Lännen Rung-heimot käyttivät aseinaan keihästä, sillä tämä merkki esiintyy heidän nimessään. Lännen heimoilla oli toinen nimi Ts'iang. Tässä merkissä ovat eri osina 'lammas' ja miehen 'jalat' Tämän voisi ajatella merkitsevän sitä, että nämä heimot harjoittivat lammasten hoitoa ('lampuri'), tai että he oliva kiinalaisten mielestä jonkinlaisia hirviöitä, joilla oli lampaan pää ja miehen jalat, muistuttaen kreikkalaisia taruja. Nämä 'vuohimiehet tai 'lammaspaimenet' ovat jossain määrin pohjoisessa asuvien Ti-heimojen kaltaisia, joiden nimessä esiintyy koira, — paimenen ja metsästäjän toveri. — Seremoniakirjassa kerrotaan, että kaikki nämä neljä pääryhmää olivat niin erilaisista aineksista koottuja, etteivät he edes ymmärtäneet toistensa puhetta — omassa keskuudessaan, jonka vuoksi heillä oli erikoisia virkamiehiä tulkkeina. — Tatariheimojen suurta merkitystä vanhana aikana kuvaa ne monet nimetkin, joita heille annettiin: Ta' Ta Huei He, Hsiung Nu, T'ou' Džye', Hsūin Tzï, Miao Tzï j.n.e. (Martin, Lore ss. 409-426).
[77] Keskusvaltio, Džung Kue', tarkoitti nähtävästi liittovaltioiden aikana ensi kädessä sitä valtiota, jolla oli heegemonia, johtoasema muihin nähden. Mutta Džung Kue'-nimitystä käytetään tavallisimmin — myöskin tekstissämme — koko Kiinasta, ympärillä olevien raakalaiskansojen vastakohtana. Sen merkitys on silloin sama kuin Tien Hsia, Taivaan alus. Uudempi käsitys maailmasta on viime aikoina vähentänyt jälkimmäisen sanan käyttöä, mutta Džung Kue näyttää säilyttävän käytäntönsä edelleen. Sananlaskuissa ja vakiintuneissa lauseparsissa säilyy T'ien Hsia. Näiden rinnalla käytetään mielellään nimitystä Džung Hua Kue', Loistoisa Keskusvaltio, ja usein pelkkää Džung Hua (Loistoisa Keskus)-nimitystä. Keisarikunnan viime aikoina, mandžulaisen Ts'ing (puhdas)-suvun hallitessa, oli Kiinan virallinen nimi: Ta Ts'ing Ti Kue, Suuren Ts'ing-dynastian Keisarikunta l. Suuri Ts'ing-monarkia. Yleisemmin käytettiin kuitenkin pelkkää Ts'ing Ts'ao (Ts'ing-dynastia)-nimitystä. Hallitus on niin tärkeä Kiinassa, että koko valtakunnan virallinen nimi on muuttunut aina uuden hallitsijasuvun mukaan. Varsinaista Kiinaa, erotettuna alusmaista, mainitaan nimellä Szi-Pā Sen, Kahdeksantoista maakuntaa. Tasavallan virallinen nimi (vuodesta 1912) on Džung Hua Min Kue, Loistoisa Keskustasavalta eli tarkemmin: Keskinen Loistoisa Kansanvaltio. 'Loistoisa' (kukkaisa), Hua, merkitsee yksinäänkin Kiinaa ja kiinalaista ja on katsottava Kiinan hienoimmaksi nimeksi. Hua Ren ja Hua Min (Hua-kansa) on kiinalaisten tavallinen nimitys itsestään. Hua johtunee ensimmäisestä hallitsijasuvusta, jonka nimi oli Hsia, Kesä, ja jolla nimellä myöskin kiinalaiset itseään mainitsevat. Kaksi viimemainittua nimeä yhdistetään yhdeksi: Hua Hsia, Kukkaisa Kesämaa. Kungfutsen aikoihin — ja yhä vieläkin — käyttävät kiinalaiset itsestään nimeä Li Min, Tummatukka kansa (niinkuin muinaiset babylonialaiset). Kristuksen aikoihin eläneen mahtavan, aitokiinalaisen hallitsijasuvun mukaan mainitsevat kiinalaiset itseään nimellä Han, jota käytetään rinnan Hua-sanan kanssa, mutta ainoastaan adjektiivina 'kiinalainen'. Hyvin tavallisia ovat nimet Han Ren (Han-kansa) ja Han Tzï (Hantse) Viimemainitusta on tullut suomenkielelle nimitys 'Haanin Pojat', joka kuitenkin on harhaanviepä; Han-pojat olisi oikeampi nimitys tai sitten 'hannilaiset'. [Han-joki, Hankou (Hanjoen suu)-niminen kaupunki ja sitä vastapäätä oleva rautateollisuuskaupunki Han Jang (Hanjoen päivänpuoli) Kiinan keskustassa ovat Kaikki 'kiinalaisia'.] Han-sanaa käytettiin viimeisen hallitsijasuvun aikana varsinkin hallitsevan mandžulaisen heimon vastakohtana. Han-merkki oli sitten vallankumouksellisten yhteinen tunnus. 'Han' merkitsee varsinaisia kiinalaisia, erotettuina kaikista muista heimoista, joita valtakunnan rajojen sisällä asuu. Hän ilmaisee kiinalaisen kansallistuntoa, Hua sen sijaan valtiollista 'loistoa'. Melkein yhtä mielellään kiinalaiset mainitsevat itseään toisen kansallisen kukoistuskauden hallitsijasuvun (T'ang, n. 600-900 j.Kr.) mukaan nimellä T'ang Ren, T'ang-kansa, 'T'angilaiset'. — On omituista ja osoittaa ulkomaalaisten perin huonoa Kiinan tuntemusta, ettei yksikään kiinalaisten käyttämistä maansa ja kansansa nimityksistä ole tullut länsimailla käytäntöön, vaan sen sijaan nimet, joilla kiinalaiselle on mitä epämieluisin kaiku. Itse 'Kiina'-nimitys on sellainen. Samoin myöskin muut länsimailla käytetyt nimet, jotka juontavat juurensa keskiajalta. Ehkä kaikkein loukkaavin kiinalaiselle on nimitys Cathay (Khata), joka Keski-Aasian kansojen välityksellä on tullut länsimaille ja jota yhä esim. englantilaisessa kirjallisuudessa ahkerasti Kiinasta käytetään. Venäjän kieleen on samasta juuresta tullut nimitys Khitai; jota slaavilaiset miltei yksinomaan käyttävät Kiinasta. Nämä nimitykset johtuvat eräästä ehkä tunguusilaista alkuperää olevasta tatariheimosta (Ts'i Tan, Khitan), joka vuonna 907 valloitti Pohjois-Kiinan ja hallitsi sitä pari sataa vuotta, dynastianimenään Liao. Cathay oli alkuaan Pohjois-Kiinan nimi; samoihin aikoihin (Sung-dynastian hallitessa) mainittiin Etelä-Kiinaa nimellä Manzi, myöskin Machin (Mahachin)-nimellä. Cathay ja Manzi-nimiä vastaa kreikkalaisperäinen Seres, jolla nimellä kaukaisen idän suurta silkkimaata mainittiin, sikälikuin sitä maitse tunnettiin, ja Sinae, jolla nimellä Kiinaa mainittiin, sikälikuin sen yhteyteen meritse tultiin. Seres ja Sinae ajateltiin eri valtakunniksi kuten myöhemmin Cathay ja Manzi. Profeetta Jesajan 49, 12 mainitsema Siniminmaa tarkoittanee samaa kuin Sinae. 'Taivaan valtakunnaksi' on Kiinaa länsimailla myöskin joskus sanottu, ei kuitenkaan täydellä oikeudella. 'Taivaan alus' (T'ien Hsia) olisi kai läheisin sitä vastaava termi. Kiinan keisari on kyllä 'Taivaan Poika' (T'ien Tzï), mutta T'ien Kue'-nimitystä ei kiinalaisilla ole. Sitä lähentelee sentään nimi Tien Ts'ao, Taivainen dynastia, samanlainen yleisnimi kaikiksi ajoksi Kiinalle kuin esim. edellä huomauttamamme Ts'ing Ts'ao-nimitys viimeisen hallitsijasuvun aikana. T'ien Ts'ao lienee lähinnä aiheuttanut puheen 'Taivaan valtakunnasta'. Yhtä hyvällä syyllä voidaan Kiinaa sanoa Lohikäärmeen valtakunnaksi, sillä tämä 'vanha mato' (Lung) oli keisarikunnan aikana valtakunnan virallinen symbooli, keisariuden tunnusmerkki. Keisarin palatsi oli Lung Lou, valtaistuin Lung Uei (eli T'ien Uei!) keisarin persoona Lung T'i, hänen silmänsä Lung Jen, hänen pukunsa Lung I, hänen kätensä Lung Džao, hänen käsikirjoituksensa Lung Pi' ja hänen lapsensa Lung Tzï. 'Lohikäärmeen lento' merkitsi keisarin astumista hallitusistuimelle, ja keisarin kuolema ilmaistiin sanomalla, että hänen Majesteettinsa nousi lohikäärmeen selkään ja ratsasti taivaaseen. Nimitys 'Kiina' (China) on hämäräperäinen. Kaksi erilaista selitystä on tämän sanan synnystä; toinen viittaa pohjoiseen, toinen etelään. Edellä (ss. 398 ja 454) on huomautettu, että Ts'in hallitsijasuvusta johtunee 'Kiina'-nimitys. Toinen mielipide vakuuttaa, että 'China' on ikivanha malajilainen sana, joka tuli ensin merkitsemään Kiinan etelärannikkoa, myöhemmin koko Kiinaa. Suurimmat auktoriteetit (Richthofen ja Yule) ovat tämän tulkinnan kannalla. Eihän liene aivan mahdoton sekään olettamus, että eri lähteistä johtuneet sanat olisivat osuneet yhteen. Ensi kerran esiintyy Chin-sana ajanlaskumme alussa länsimailla. Ptolemeus tekaisee siitä 'sini', joiden pääkaupunki on Sinā Sinarum. Tätä tietä lienee sinologia tullut merkitsemään Kiinan tieteellistä tutkimusta. Marco Pololla tavataan Cathay ja Manzi-sanojen ohella kerran Chin-nimitys, jota hän käyttää Etelä-Kiinasta. Chin voi olla myöskin persialainen sana ja edellämainittu Machin (Maha-chin) voi merkitä Suur-Kiinaa. Vuonna 1539 ilmenee täydellinen 'China'-muoto Kaarle V:nnen kartalla. — Japaninkielestä lienee Kiinan kirjakieleen tullut harvemmin käytetty 'China'-sanaa muistuttava Dži Na-nimitys. Tässä käytetyt merkit eivät ensinkään viittaa Ts'in-dynastiaan. (Yule & Cordier, The Book of Marco Polo I, ss, 11-12; II, ss. 142-144 ja 265. — Richthofen, China I, s. 436 ss. — Tiessen, China I, s. 88 ss.)
[78] Mong Hsien Tzï oli Lu-valtion ministerinä vähää ennen Kungfutsen syntymää. Kansan suussa lienevät säilyneet nämä hänen kansan parasta tarkoittavat sanansa. Tämä oli samaa tunnettua sukua kuin filosoofi Mongtse, jonka ajatuksia tämän ministerin puheet suuresti muistuttavat. — Vanhan tavan mukaan antoi herttua virkaanasettamalleen miehelle vaunut ja neljä hevosta. Siten tahdottiin hänet varjella ahneudesta. Jäitä käyttivät korkeat virkamiehet hautajaisissa ja uhritoimituksissa. Pohjois-Kiinassa voitiin jäitä 'leikata', niinkuin lausunto kuuluu.
[79] Tässä taas yksi noita Kiinan monia mietelauseita, joilla on valittu muoto ja syvä sisällys, 'kultainen omena hopeamaljassa', siivekäs sana, jonka voi kuulla usein kansan huulilta. Kiinan kielellä se kuuluu: 'Pu i Li uei Li, i I uei Li'. Sen voisi kääntää myös: 'Voittoa emme pidä voittona, oikeus on meidän voittomme'. Kuten tavallisesti, puuttuu tästäkin lauseesta subjekti. Ja, sen pahempi, puuttuu näiltä suurilta sanoilta liian räikeästi subjektia ihmiselämässäkin.
[80] Giles, Religions of Ancient China, s. 7 s.
[81] Richthofen, China I, sisältää perusteellisen esityksen vanhan Kiinan laajenemisesta ja useita hyviä karttoja, ss. 338, 364.
[82] Hermann, Geschichte, ss. 9, 15.
[83] Pott, Sketch, s. 16.
[84] Martin, Lore, s. 397.