veljesi D. E. D. Europaeus.
Savitaipaleessa 16 toukok. 1850.
78. Castrénille.
[25 p. toukok. 1850.]
Jalo Veljyeni!
Eräs täältä kotoinen kirjoittaja Stats-Sekretariatissa Pietarissa kirjoitti tänne sukulaisillensa, että minä muka saisin koetella pyrkiä Suomen professoriksi. Ehkä tämä asia minusta ensimältä oli kokonansa ajattelematointa, niin rupesin kuitenkin nyt postipäivän tultua miettimään, jos ehkä ei lienekkään hänen kehoituksensa hulluksi heitettävä. Jos varmasti jokaisen tarvitsee olla vähintäkin magisterin, ennenkuin tähän virkaan yrittäköön pyrkiä, niin sitte ei minulla ole siihen pyrittävää, mutta niitä vaatimuksia minä nyt en tiedä. Mitä sitä vastaan Suomen kielen tuntemiseen tulee, niin siinä minä toki luulen kelpaavani. Ja jos kieliopillisia voimiani tahdot tunteaksesi, niin sopii lukeaksesi Suometar 1847, 16, 18-20 "Suomen kielestä kirjallisesti käytettävänä" ja Suometar 1848, 9-11, 13, 18 "Kolánin kieliopin arvostelu". Mahdottomalta se nyt kyllä näyttää magisterina olematta sellaiseen virkaan päästä, mutta saanhan nyt suottakin tarkemmin tietääkseni kysyä Sinulta siitä. Sen viran saamisesta minä muun puolesta en lukua pitäisikään, kuin ainoastansa sen tähden, kuin Sinä siitä soisit jääväsi vapaaksi työksentelemään yksinänsä omissa mielisuotuisissa askareissasi, joita Sinun, puhettasikin myöten, kyllä uskon harrastavasi kaikesta muusta huolimatta, niin pian kuin vaan saat sisääntuloja jokapäiväiseksi tarpeeksesi, jonka työntekevä aina saapikin.
Jos taas vähänkin löydät Suomen professorin viran mahdollisesti kääntyvän enemmän hyväksesi kuin pahaksesi, niin sitte minua vaan suututtaisit, jos sen minun päällien tahtoisit heittää, nimittäin jos voin sen saada. Minäkin sitä en tarvitsisi, sillä ainakin kolmeksi vuodeksi on minulla yltäkyllin mieluista ja rahakasta työtä, ja sitte tahtoisinkin lähteä Saksan maalle estetikiä ja muuta sellaista mielentekoista tutkimaan ja niissä työksentelemään. Jos vielä Suomen professorin virankin saisin, niin en sitäkään pitäisi enemmin kuin pari kolme vuotta, kunnes joku toinen kunnollinen kielemme tuntija kerkeäisi virumaan. Rahasta minulla ei ole mitään pakkoa, sillä sitä saan tarpeekseni aina, eikä erittäin sen pyytäminen minulla olekkaan huolena olemassakaan.
Jos nyt minä, niinkuin luulenkin, en ole täyttävä pyrkimään niin suureen virkaan, niin ei siitä sitte liene tarvista kirjoittaakkaan minulle vastausta.
Muistaakseni en kirjoittanut viime postissa lähetetyssä neuvokkeessa runon ja satujen kerääjille:
Säga flere berättare samma saga, så bör den alltid uppskrifvas; samma runo af flere sångare behöfves icke noggrannare upptecknas, än att hvarje strof, som icke förut är lika eller alldeles icke skrifven, bör upptecknas tillika med den föregående och efterföljande strofen, för att man må veta, till hvilket ställe den nya strofen hörer.