RVA PROSTAKOFF (rientää syleilemään Sofiaa). Toivotan onnea, rakas Sofia, olkoon onneksi! Olen ihan sekaisin onnesta! Nyt sinä tarvitset sulhasen. Parempaa morsianta en osaisi Mitrofanillekaan toivoa! Se se vasta on eno — ei oma isä voisi olla parempi! Sitähän minäkin yhä olen ajatellut, että Jumala kyllä hänet varjelee ja että hän nyt jaksaa hyvin.
SKOTININ (ojentaen kätensä). No sisko! Tehdään sitte kauppa heti paikalla!
RVA PROSTAKOFF (hiljaa Skotininille). Älä hätäile, pitäähän ensin kysyä
Sofialta, tokko hän sinusta huolii!
SKOTININ. Mitä hittoa tämä on? Täytyykö tässä ruveta häntä suostuttelemaan?
PRAVDIN. Sallitteko minun lukea kirjeen loppuun?
SKOTININ. Mitä suotta! Vaikka sitä lukisi koko elämän ijän, niin ei sieltä mitään parempaa tule, kuin kymmenen tuhannen ruplan tulot!
RVA PROSTAKOFF (Sofialle). Rakas Sofia, mennäänpä minun huoneeseeni! Minun on puhuttava sinulle erittäin tärkeästä asiasta. (Vie Sofian mukanaan.)
SKOTININ. Vai niin! Tuskin tästä täksi illaksi tulee minun kihlajaisiani.
PROSTAKOFF. Jo nyt on hitto! Milläs me nyt pelastumme niiden rosvouksista?
PRAVDIN. Miksi te noin valitatte?