SOFIA. Minä sanoin, että kohtaloni riippuu enostani ja että enoni on luvannut itse tulla tänne, niinkuin hän kirjoitti siinä kirjeessä, jota (Pravdinille) teidän ei sallinut loppuun lukea herra Skotinin.
MILON. Skotinin?
SKOTININ. Minä!
III Kohtaus.
Samat ja Skotinin.
PRAVDIN. Kuinka te noin salavihkaa tänne hiivitte, herra Skotinin? En olisi teiltä tätä odottanut.
SKOTININ. Olin juuri menossa ohitsenne. Kuulin, että joku lausui nimeni ja minä vastasin siihen. Minulla on semmoinen tapa: jos joku huutaa — Skotinin, niin minä heti vastaan — minä! Mitä te suotta äkäilette? Minä olen itse palvellut kaartissa ja saanut siellä korpraalin arvon. Kun siellä nimihuudossa kiljaistiin: Taras Skotinin! niin minä heti täyttä kulkkua: minä!
PRAVDIN. Mutta nyt me emme huutaneet teitä, ja te voitte siis mennä, minne olitte menossa.
SKOTININ. En minä minnekkään aikonut mennä; minä vaan astuskelin sinne tänne mietteissäni. Nähkääs, mulla on sellainen tapa, että kun saan jotakin kallooni, niin se ei sieltä lähde millään vehkeellä ulos. Sitä minä sitte haudon yhtä mittaa, ja sen näen unissakin yhtä selvästi kuin valveilla.
PRAVDIN. No mikäs teidän päässänne nyt on hautumassa?