SKOTININ (Sofialle). Mitä sinä noin säikähdyt?
PRAVDIN (Milonille). Kuinka voit suuttua Skotininiin?
SOFIA (Skotininille). Ihan varmaanko minut on määrätty teidän vaimoksenne?
MILON. Tuskin voin hillitä itseäni.
SKOTININ. Se on niin sallittu, tyttöseni. Eikä sinun sovi nurkua kohtaloasi. Minun kanssani tulee sulle kerrassaan ihana elämä. Onhan sulla kymmenen tuhatta ruplaa vuotuisia tuloja! Se se vasta on onnen potkaus! Eläissäni en ole niin isoa summaa nähnyt. Minä ostan niillä rahoilla kaiken maailman siat. Kyllä minä toimitan niin, että kaikki ihmiset saavat sanoa: tällä seudulla eivät muut voikaan elää kuin siat.
PRAVDIN. Mutta koska teidän luonanne ainoastaan eläimet voivat nauttia onnea, niin ei vaimollenne jäisi niiltä ja teiltä enää järin paljo rauhaa.
SKOTININ. Vai ei jäisi! Äläppäs! Eikö mulla ole useampia huoneita kuin yksi? Hänen haltuunsa annan sen kulmahuoneen, jossa on oikein sohvakin. Hyvä ystäväni, jos kerran mulla nyt, näissä oloissani, on joka sialle eri lättinsä, niin kyllä minä vaimollenikin toimitan eri huoneen.
MILON. Hyi tuommoista nautamaista vertausta!
PRAVDIN (Skotininille). Ei siitä tule yhtään mitään, herra Skotinin. Sanon teille suoraan: teidän sisarenne aikoo saada tämän neidon miniäkseen.
SKOTININ (julmistuen). Häh! Ettäkö sisarenpoika sieppasi hänet enonsa nenän edestä! Kyllä minä sen vintiön, kun vaan tapaan, lyön mäsäksi, kuin mädän munan! Sanokaa minua vaikka porsaaksi, joll'ei minusta tule tuon tytön miestä tai Mitrofanista raajarikkoa.